Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.16

Talousarvioaloite TAA 132/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite perusväylänpitoon ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Ihmisten ja yritysten liikkuvuuden ja toimintamahdollisuuksien turvaamiseen tarvitaan perusväyliä, joiden kuntoa ylläpidetään. Perusväylänpidon määrärahaan kuuluu mm. väylien hoito, käyttö ja korjaukset, elinkaaren ja omaisuuden hallinta, suunnittelu, liikenneväylien parantamisinvestoinnit, liikenteen hallinnan järjestelmät, liikenteen ohjaus ja informaatio, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä jäänmurto, maantielauttaliikenne, merikartoitus ja muista väylänpitäjän vastuulle kuuluvista tehtävistä aiheutuvien menojen ja väylänpidosta aiheutuvien vahingonkorvauksien maksaminen. 

Suuressa maassa saattaa joskus olla haastavaa selvitä kaikkien perusväylänpidon momentille kuuluvien tehtävien hoitamisesta. Mielestämme taloudellisesti haasteellisimpina aikoina on keskityttävä ylläpitämään jo olemassa olevaa perusväylästöä eikä rakennettava kilpailevia yhteyksiä, minkä vuoksi voimavarat hajoavat useammille väylille, jotka kuitenkin yhdistävät saman lähtö- ja tulopaikkakunnan. Tämän vuoksi haluamme vähentää 10 000 000 euroa perusväylänpitoon ehdotetusta määrärahasta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 10 000 000 euroa momentilta 31.10.20 perusväylänpitoon ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 29.9.2017 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Eva Biaudet 
Joakim Strand