Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.38

Talousarvioaloite TAA 133/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen peruuttamiseksi (6 600 000 euroa)

KristaKiurusdym.

Eduskunnalle

Talousnobelisti James Heckman on todennut, että varhaiskasvatukseen sijoitettu dollari tuottaa sen 7—10-kertaisena takaisin. Myös OECD:n tulokset todistavat, että pitkäaikainen varhaiskasvatukseen osallistuminen näkyy selkeästi 15-vuotiaiden oppimistuloksissa. Varhaiskasvatuksen merkitys oppimiselle ja lapsen myöhemmälle kehitykselle on kiistaton. Lamavuosinakin Suomessa katsottiin olevan varaa säätää subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja päiväkotien ryhmäkokomitoituksista. Varhaiskasvatus on sekä taloudellisesti että sosiaalisen pääoman ja yhteiskunnallisen koheesion näkökulmasta kannattava investointi. 

Sosialidemokraatit tavoittelevat parlamentaarisesti toteutettua varhaiskasvatuksen kokonaisuudistusta: pitkän aikavälin suunnitelmalla uudistetaan päivähoidon henkilöstörakenne ja hoitajamitoitus sekä turvataan työvoiman saanti tulevaisuudessa. Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe saatiin toteutettua viime hallituskaudella, toinen vaihe on kuitenkin jäänyt nykyisen hallituksen rattaisiin pyörimään tyhjää. 

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisella asetetaan lapset eriarvoiseen asemaan riippuen vanhempien sosiaalisesta statuksesta, kuten siitä, ovatko vanhemmat töissä, työttömänä tai opiskelijoina. Lisäksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tarkoittaa sitä, että näitä osapäivälapsia saa olla 13 yhtä työntekijää kohden, mikä tarkoittaisi pahimmillaan 39 lapsen ryhmää. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 6 600 000 euroa momentille 28.90.30 subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen peruuttamiseksi. 
Helsingissä 9.10.2015 
KristaKiurusd
JukkaGustafssonsd
NasimaRazmyarsd
Eeva-JohannaElorantasd
JoonaRäsänensd
SannaMarinsd
KatjaTaimelasd
KristiinaSalonensd
AnneliKiljunensd
TuulaHaatainensd
JohannaOjala-Niemeläsd
MerjaMäkisalo-Ropponensd
IlkkaKantolasd
SatuTaavitsainensd