TALOUSARVIOALOITE 1340/2001 vp

TAA 1340/2001 vp - Harry Wallin /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välille Seinäjoen Heikkilänmäki—Kiikun risteys

Eduskunnalle

Valtioneuvosto asetti vuonna 1997 tavoitteeksi, että liikennekuolemien määrän tulee olla alle 250 vuonna 2005. Viime vuosien pysähtyneen turvallisuuskehityksen perusteella tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan entistä tehokkaampia keinoja. Esimerkiksi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kuolemista ja loukkaantumisista noin puolet sattuu taajamissa taajamien läheisyydessä.

Seinäjoen ja Ylistaron välinen valtatie on vilkkaasti liikennöity liikenneväylä. Sen varrella on Halkosaaren asuntoalue, josta on runsaasti työmatka- ja asiointiliikennettä Seinäjoelle. Kuitenkin väliltä puuttuu noin neljän kilometrin matkalta kevyen liikenteen väylä. Muutoin kevyen liikenteen väylä on valmis Halkosaaren risteykseen saakka. Lisäksi puuttuva kevyen liikenteen väylä vaarantaa liikenneturvallisuuden harrastettaessa vapaa-ajan kuntopyöräilyä.

Vaasan tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelmassa on asetettu tavoitteeksi kevyen liikenteen aseman parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väyliä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 337 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Seinäjoen Heikkilänkylän ja Nurmon Kiikun risteyksen välille.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Harry Wallin /sd