Esitämme, että Turun helikopteritukikohdan huonon sään toimintavalmius ylläpidetään nykytasolla meripelastustoiminnan turvaamiseksi Lounais-Suomessa. Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta pitää sisällään kirjauksen, jonka mukaan Turun helikopteritukikohdan huonon sään toimintavalmiutta lasketaan luopumalla lennonjohtopalveluista. Huonolla säällä operoitaisiin jatkossa Helsingistä. Luopumalla Turun yöllisestä lennonjohtopalvelusta heikennetään meripelastuskykyä dramaattisesti, minkä lisäksi muutoksella on merkittäviä kerrannaisvaikutuksia.
Pelastushelikopteritoiminta on saaristossa välttämätön toimivalle sairaankuljetukselle ja meripelastustyölle. Muutos lisää lentoaikaa Turun saaristoon merkittävästi, noin 45 minuutilla. Tällä on selvä negatiivinen vaikutus Saaristomeren meri- ja potilasturvallisuuteen, erityisesti akuuteissa tapauksissa, esim. onnettomuuden tai sairaskohtauksen tapahduttua.
Toteutuessaan kirjaus tarkoittaa sitä, että Rajavartiolaitos lakkaa ostamasta lennonjohtopalvelua Finavialta. Turun lennonjohdon yöllinen kiinniolo vaikeuttaa toimintaa etenkin ulkosaariston alueella ja tekee määrätyissä olosuhteissa tehtävien suorittamisen Ahvenanmaan länsipuolelle sekä Suomen lounaisille merialueille mahdottomaksi. Toiminta-aika vähenee jokaisella mittariolosuhteissa tehdyllä lennolla, eli lennolla, joka joudutaan tekemään huonolla säällä. Kentän kiinniololla on huomattava vaikutus myös etsintälentoihin.
Lentoonlähtö edellyttää aina määräkenttää, eli kenttää, jonne palata sekä tarvittaessa varakenttää. Jos lentoon lähdetään Turusta ja määräkenttänä on Helsinki, voidaan Maarianhaminassa toimia vain puoli tuntia sillä edellytyksellä, ettei varakenttää tarvita. Jos varakenttä tarvitaan (lähin Tallinna), voidaan Maarianhaminassa toimia vain 10 minuuttia, mikä tekee meripelastustehtävän suorittamisen Ahvenanmerellä tai saariston eteläpuolella mahdottomaksi. Utön länsipuolelle päästään Helsingistä vain, jos Ruotsin puolelta saadaan sääminimit täyttävä määräkenttä ja tarvittaessa varakenttä.
Kyseessä ei ole vain Rajavartiolaitoksen sisäinen säästö. Päätöksellä on kerrannaisvaikutuksia, jotka osaltaan voivat käynnistää koko Turun lentoaseman kehityksen negatiivisen kierteen. Säästöpäätöksen johdosta Turun lentoasema ei olisi enää auki 24/7, vaan kiinni esim. klo 01—05 välisen ajan. Voimassa olevan lentoliikennestrategian kehittämislinjausten mukaan Turku on rahtikuljetusten varalentoasema. Tämä edellyttää, että kenttä on auki 24/7. Lisäksi meri- ja potilasturvallisuuden palvelutason heikentyminen tekee saaristosta vähemmän houkuttelevan asuinpaikan.