TALOUSARVIOALOITE 143/2001 vp

TAA 143/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen elokuvasäätiölle

Eduskunnalle

Suomalaiset tuottajat ja ohjaajat ovat viime vuosina oppineet tekemään hyviä elokuvia, joita käydään katsomassa. Vaikka perusperiaate on se, että elokuva kustantaa itse itsensä, näin ei vielä aina ole, ja elokuvatuotanto tarvitsee valtion tukea. Tukea annetaankin mittavassa määrin, mutta positiivisen kehityksen ollessa meneillään pieni lisäpanostus saattaisi innostaa entisestään kansainväliselle tasolle kehittymisessä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.90.52 lisäyksenä 2 000 000 euroa Suomen elokuvasäätiölle positiivisesti kehittyneen kotimaisen elokuvatuotannon tukemiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk