Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.23

Talousarvioaloite TAA 143/2017 vp 
Reijo Hongisto si 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Koskenvarrentielle välille Alajärven keskusta—Väärämäentie (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Koskenvarsi on vireä kylä Alajärven kaupungissa. Uudisrakentaminen on ollut ja on vilkasta. Lapsia ja nuoria on kaikissa ikäluokissa runsaasti. Väki on kuntoliikuntaa harrastavaa. Lapset ja nuoret kulkevat koulumatkojensa lisäksi paljon erilaisissa harrastuksissa käyttäen tietysti matkoillaan kapeaa, mutkaista, pimeää ja vaarallista Koskenvarrentietä 7115. Koskenvarrella on teollisuutta, maan merkittävimpiin kuuluva käytettyjen traktoreiden myyntipiste, sahatavaraliikkeitä ja jätevedenpuhdistamo. Sesonkiaikoina alueella on myös huomattavaa mansikanviljelytoimintaa. Hiekkarekkoja ja puutavarayhdistelmiä kulkee Koskenvarren läpi paljon. Edellä olevaan viitaten ehdotan, että Alajärvellä aloitetaan pikaiset toimet kevyen liikenteen väylän saamiseksi Alajärven kaupungin keskustasta Koskenvarren suuntaan, ensi vaiheessa ainakin niin, että tehtävä kevyen liikenteen väylä ulottuu ainakin Väärämäentien risteykseen saakka. Kevyen liikenteen väylän pituudeksi tulisi em. osuudella noin 3,3 kilometriä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 31.10.20 kevyen liikenteen väylän rakentamisen aloittamiseen Koskenvarrentielle 7115 välille Alajärven keskusta—Väärämäentie. 
Helsingissä 29.9.2017 
Reijo Hongisto si