TALOUSARVIOALOITE 149/2009
vp
TAA 149/2009
vp - Anna-Maja Henriksson /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen kantatien
68 ja Pietarsaaren sataman välisen tieyhteyden suunnitteluun
ja toteuttamiseen
Eduskunnalle
Tällä hetkellä yli 2 000
työpaikkaa sijaitsee Pietarsaaren sataman lähistöllä.
Yritysten toiminta on täysin kuljetuksista riippuvainen.
Yhteys valtatieltä 8 Pietarsaaren satamaan, eli kaupungin itäinen
tuloväylä, ei vastaa nykyisiä tarpeita
monien alueella sijaitsevien suurteollisuuden laitosten lisätessä tuotantomääräänsä.
Suunnilleen viiden kilometrin osuus ennen satamaa muodostuu katuverkosta,
mikä vaikeuttaa varsinkin raskaan liikenteen pääsyä satamaan.
Ruuhka-aikana syntyy usein pullonkauloja ja liikenne takkuilee. Kömpelö kaupungin
kaduilla kulkeva raskas liikenne vaikuttaa myös kevyen
liikenteen sujumiseen ja liikenneturvallisuuteen.
Pelkästään suurteollisuuden raskaiden
kuljetusten osuus kyseisellä tiellä Pietarsaaren
satamaan on noin 4,6 miljoonaa tonnia, ja vaarallisten aineiden
kuljetukset ovat 184 000 tonnia vuodessa. Tieosuuden liikennemäärä on
jopa 8 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Alueen suurteollisuuden voimakkaan
kehityksen myötä satamaan suuntautuvan liikenteen
arvioidaan kasvavan 25—30 % vuoteen 2015 mennessä.
Joka kymmenes Suomessa kaadettu puu, eli 10 % maamme
puumäärästä, kuljetetaan jossakin
vaiheessa kantatietä 68 pitkin Pietarsaaren satamaan ja
sen alueella toimivalle puunjalostusteollisuudelle. Venäjän
puutullien vuoksi Suomi tulee lisäämään
omien metsiensä hakkuita mutta myös ulkomaisen
puun tuontia, mikä tulee entisestään
lisäämään puutavarankuljetuksia
alueelle ja myös koko maassa. Pietarsaaren satamalla on
suuri merkitys alueen teollisuuslaitoksille, ja sataman kilpailukyvyn
edelleen parantamiseksi väylää syvennetään
vuonna 2010.
Sen lisäksi, että panostus kantatiehen 68
on puollonkaulainvestointi, sillä on lisäksi suuri merkitys
Suomen kilpailukyvyn ja teollisuuden toimintaedellytysten kehittämiselle.
Tien parantaminen on osa suurempaa liikennekokonaisuutta, ja sillä on
kansallinen kilpailua edistävä vaikutus. Tiehanke
voidaan tiehallinnon mukaan toteuttaa eri vaiheissa vuodesta 2010
alkaen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 9
500 000 euroa kantatien 68 ja Pietarsaaren sataman välisen
tieyhteyden suunnitteluun ja toteuttamiseen Vaasan tiepiirissä.
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2009
- Anna-Maja Henriksson /r
- Mats Nylund /r
- Esko Ahonen /kesk
- Håkan Nordman /r
- Raimo Vistbacka /ps
- Lasse Hautala /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Bjarne Kallis /kd
- Jutta Urpilainen /sd