TALOUSARVIOALOITE 158/2011 vp

TAA 158/2011 vp - Katri Komi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Savonlinnan opettajankoulutukseen

Eduskunnalle

Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä-Suomen yliopistoksi vuoden 2010 alussa. Yliopisto muodostuu kolmesta kampuksesta, jotka sijaitsevat Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Savonlinnassa harjoitetaan kasvatustieteiden ja matkailualan tutkimusta ja opetusta. Sieltä valmistuu muun muassa luokanopettajia ja sen lisäksi aineenopettajia Helsingin yliopiston ohella ainoana yliopistona Suomessa kotitalouden ja käsityön (tekstiilityö) aloilla.

Hallituksen esityksessä vuoden 2012 talousarvioksi yliopistoja ja ammattikorkeakouluja luvataan kehittää niin, että opetuksen ja tutkimuksen laatu ja vaikuttavuus vahvistuvat. Esityksessä todetaan, että valtion rahoituksella kannustetaan yliopistojen profiloitumisen ja jatkuvan laadun parantamisen ohella tuottavaan ja taloudelliseen toimintaan. Savonlinnan laadukas opettajankoulutuslaitos (OKL) on ollut koko maakunnan ylpeydenaihe vuosikymmenten ajan. Savonlinnan kaupungille OKL ja sen opiskelijat ovat olleet kaupungin elinvoimaisuuden ja maineen ylläpitäjinä merkittävä resurssi.

Savonlinnan OKL on säännöllisin väliajoin joutunut lakkautusuhan alle, ja tulevaisuus ei ole vieläkään taattu. OKL:sta lopetettiin matematiikan erikoistumismahdollisuus ja taito- ja taideaineiden Ope-art-koulutus. Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen opettajankoulutuksen tulevaisuus on turvattava.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  29.40.50 lisäyksenä 2 000 000 euroa Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen opettajankoulutukseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Katri Komi /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Kaj Turunen /ps
  • Eero Reijonen /kesk