Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.05

Talousarvioaloite TAA 159/2016 vp 
Johanna Karimäki vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä vapaan sivistystyön oppilaitoksten käyttökustannuksiin (1 001 000 euroa)

Eduskunnalle

Kilpailukykysopimus leikkaa vapaalta sivistystyöltä enemmän kuin oli aikaisemmin tiedossa. Kiky-sopimuksessa sovittiin, että työaikojen pidennyksistä ja lomarahojen leikkauksista syntyvät säästöt käytetään työnantajamaksujen alentamiseen. Sopimuksessa kuitenkin sovittiin, että vain julkinen sektori joutuu kompensoimaan työnantajamaksujen alennuksesta johtuvaa hyötyä lisäleikkauksilla. Kiky-sopimuksen aiheuttamat leikkaukset tulivat yllätyksenä vapaan sivistystyön toimijoille, sillä sopimuksesta aiheutuvien leikkausten piti kohdistua vain julkiseen sektoriin eivätkä vapaan sivistystyön toimijat ole julkisia vaan yksityisiä toimijoita.  

Vapaan sivistystyön piiriin kuuluvat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, kesäyliopistot ja urheiluopistot. Vapaa sivistystyö kouluttaa vuosittain noin miljoonaa ihmistä. Kiky-sopimuksesta syntyvät leikkaukset vaikuttavat merkittävästi vapaan sivistystyön toimintaan, sillä oppilaitokset saattavat joutua karsimaan kurssitarjontaa tai nostamaan kurssimaksuja. Kurssimaksujen korottaminen vaikuttaa suoraan ihmisten mahdollisuuksiin osallistua opetukseen ja kursseille. Pahimmassa tapauksessa leikkaukset saattavat johtaa irtisanomisiin.  

Vapaan sivistystyön merkitys on todella suuri, sillä se tarjoaa kaikille ihmisille mahdollisuuden opiskella ja kouluttautua. Vapaa sivistystyö takaa myös mahdollisuuden läpi elämän jatkuvaan opiskeluun. 

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 001 000 euroa momentille 29.10.31 vapaan sivistystyön oppilaitoksten käyttökustannuksiin.  
Helsingissä 30.9.2016 
Johanna Karimäki vihr 
Jani Toivola vihr 
Emma Kari vihr 
Antero Vartia vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Touko Aalto vihr 
Ozan Yanar vihr 
Satu Hassi vihr 
Heli Järvinen vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr