Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.19

Talousarvioaloite TAA 162/2018 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yliopistojen toiminnan valtionrahoitukseen (68 300 000 euroa)

Eduskunnalle

Korkea osaaminen, koulutus ja sivistys ovat olleet Suomen menestyksen perusta koko itsenäisyy-temme ajan. Koulutus on myös Suomen tulevan menestyksen ehdoton avaintekijä. Meidän on panostettava osaamiseen ja koulutukseen, jotta voimme menestyä kansainvälisesti sekä säilyttää kilpailukykymme. Suomen tulee olla osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen kärkimaa. Korkealaatuinen ja maksuton koulutus on tärkein edellytys sille, että kaikki kansalaiset saavat taustastansa riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet elämässä menestymiseen. 

Ennen eduskuntavaaleja nykyiset hallituspuolueet lupasivat, että koulutuksesta ei leikata. 

Sipilän hallitus on kuitenkin leikannut korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta erittäin rajulla kädellä. Yliopistoindeksi ja ammattikorkeakouluindeksi on lisäksi jäädytetty vuoteen 2019 asti. 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei hyväksy yliopistojen määrärahojen vähentämistä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 68 300 000 euroa momentille 29.40.50 yliopistojen toiminnan valtionrahoitukseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Anna-Maja Henriksson 
Thomas Blomqvist 
Anders Adlercreutz 
Eva Biaudet 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Stefan Wallin