Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.10

Talousarvioaloite TAA 17/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä perusopetuksen opetusryhmäkokojen pienentämiseen (30 000 000 euroa)

LiAnderssonvasym.

Eduskunnalle

Perusopetuksen opetusryhmien ryhmäkokojen pienentämiseen on osoitettu valtion erityisavustusta vuodesta 2010. Silloin asetetun määrärahan avulla on suurten oppilasryhmien määrä lähes puolittunut vuoteen 2013 mennessä (OKM, Ryhmäkokoselvitys 2013). Avustusta on käytetty resurssiopettajien lisäämiseen, ryhmien jakamiseen sekä jakotuntien lisäämiseen, ensisijaisesti yli 25 oppilaan ryhmiin. Avustuksen avulla on turvattu opetuksen yhdenvertaisuutta koko maassa.  

Vuonna 2013 rahoitusta myönnettiin 60 miljoonaa. Vuoden 2015 talousarviossa avustus puolitettiin 30 miljoonaan ja vuoden 2016 talousarviossa avustus poistetaan kokonaan. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 30 000 000 euroa momentille 29.10.30 perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämiseen tarkoitetun avustuksen palauttamiseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
LiAnderssonvas
Aino-KaisaPekonenvas
AnnaKontulavas
HannaSarkkinenvas
AnnikaLapintievas
JariMyllykoskivas
KariUotilavas