Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.47

Talousarvioaloite TAA 178/2018 vp 
Laura Huhtasaari ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 8 Laani—Ruutukuoppa-tieosuuden nelikaistaistamisen toteutukseen (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 8 on Suomen keskeisimpiä kuljetusväyliä. Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien kannalta valtatie 8 Turun ja Porin välillä on päätieverkon keskeisimpiä kehitettäviä osia ja merkittävä tavaraliikenteen väylä koko Länsi-Suomessa. Sen merkitystä korostavat ratayhteyden puuttuminen ja tien varrella sijaitsevat viisi vientisatamaa. 

Tieosuuden turvallisuuden, sujuvuuden ja toimivuuden parantamiseksi hallituksen liikennepoliittisessa selonteossa 2012 tehtiin 100 miljoonan euron kehyspäätös Turku—Pori-yhteysvälihankkeelle. Hankkeelle tehtiin uuden liikennepolitiikan mukainen uudelleenarviointi, jonka perusteella muodostettiin ensimmäinen, karsittu vaihe toteutettavasta hankkeesta (92,5 miljoonaa euroa). Yhteysvälille suunnitelluista toimenpiteistä jää ensimmäisen vaiheen jälkeen toteutumatta useita merkittäviä liikenteen turvallisuuteen ja kuljetusten sujuvuuteen vaikuttavia toimenpiteitä. 

Yhteysvälin jatkokehittämiseksi jo tehtyjä suunnitelmia on arvioitu uudelleen ja priorisoitu seuraavan kymmenen vuoden aikana ja vuoden 2025 jälkeen edistettävät kustannustehokkaimmat ratkaisut.  

Valtateiden 2 ja 8 nelikaistaistaminen Porin keskustassa (Laani— Ruutukuoppa) jäi toteutumatta edellisessä parannushankkeessa 1988. Hankkeen tavoitteena on yhteensovittaa kahden valtatien merkittävästi kasvanut liikenne Porin ydinkeskustan laajentuneeseen maankäyttöön. Tieosuus on erittäin vilkasliikenteinen: keskustan kohdalla 16 700—17 700 ajon./vrk ja Mäntyluodon suuntaan noin 12 000 ajon./vrk. Raskasta liikennettä on 7—10%.Nelikaistaistaminen (2+2) on priorisoitu yhteysvälin kehittämissuunnitelmassa lähivuosina toteutettavaksi kohteeksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 31.10.20 valtatien 8 Laani—Ruutukuoppa-tieosuuden nelikaistaistamisen suunnitteluun. 
Helsingissä 28.9.2018 
Laura Huhtasaari ps 
Jari Myllykoski vas 
Krista Kiuru sd 
Jaana Laitinen-Pesola kok 
Ari Jalonen sin 
Kristiina Salonen sd