TALOUSARVIOALOITE 180/2011 vp

TAA 180/2011 vp - Miapetra Kumpula-Natri /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lentologistiikka-alueen rakentamisen aloittamiseen Vaasan lentokentän yhteyteen

Eduskunnalle

Vaasan seudulla toimii Pohjoismaiden merkittävin energiateknologia-osaamisen keskittymä, joka työllistää alueella noin 10 000 työntekijää. Siinä toimivien yritysten liikevaihto on arviolta 4 miljardia euroa, ja noin 70 % siitä syntyy viennistä. Alan yritykset ovat kasvaneet viime vuosina voimakkaasti. Yrityksien tuotteet ovat tyypillisesti korkean jalostusarvon ja teknologian tuotteita, joilla kilpaillaan globaaleilla markkinoilla. Kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta logistiikka on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein tekijä. Vaasan kaupunki onkin muiden alueen kehittäjätahojen kanssa ryhtynyt tekemään määrätietoisesti töitä seudun kokonaislogistiikkajärjestelmän parantamiseksi.

Vaasan lentokentän aluetta on ryhdytty kehittämään kaikki neljä kuljetusmuotoa yhdistävän logistiikkakeskuksen kokonaisuudeksi. Vaasan lentokentän edelleen kehittyminen on koko alueen kansainvälisten yhteyksien sekä kilpailukyvyn kannalta välttämätöntä. Kotimaan liikennettä vanhan Vaasan läänin alueella on lisäksi 70 km:n päässä Seinäjoen Rengonharjun kentältä (34 000 matkustajaa vuonna 2009) sekä Kruunupyy—Pietarsaari-kentältä (91 000 matkustajaa vuonna 2009) 100 km:n päässä. Vaasassa on noin 300 000 matkustajaa/vuosi. Vuonna 2010 matkustajia oli 290 000. Tänä vuonna lokakuuhun mennessä kasvua on +18 %.

Tavaraliikennepalvelut kentällä ovat oleellinen linkki Vaasan talousalueen kansainväliselle ja vientivetoiselle teollisuudelle, mutta ne tarvitsevat tuekseen uudistuksia ja panostuksia perusinfrastruktuuriin lentorahtiasematason, rullaustien jatkeen ja lentorahtiterminaalien muodossa. Vaasan lentoasemalla ei ole tällä hetkellä toimintaolosuhteita erikoistuneelle lentorahtitoiminnalle. Tehokkaat logistiset palvelut palvelevat Vaasan seudun lisäksi koko vanhan Vaasan läänin aluetta.

Vuosien 2008—2010 aikana on toteutettu markkinointi- ja selvityshanke, jossa on tutkittu lentorahtitoiminnan alueellisia edellytyksiä sekä seudun yrityselämän tarpeita ja laadittu suunnitelmat tulevalle lentorahtikeskukselle. Tulosten perusteella lentologistiikan jatkokehittäminen on edelleen merkittävä osa Vaasan seudun logistista kokonaisuutta. Lentorahtiasematason suunnittelut on saatu päätökseen vuoden 2009 aikana.

Lentologistiikkakeskuksen kokonaiskustannukset muodostuvat kahdesta osiosta: infrastruktuurin parantamiseksi tarvittavasta lentorahtiasematasosta ja rullaustien jatkeesta sekä alueelle rakennutettavista logistiikkatoimitiloista. Ensimmäinen vaihe, lentorahtiasemataso eli rullaustien jatke, uusi tieyhteys yrityspuiston ja matkustajaterminaalin välille sekä uusi eteläinen tieyhteys moottoritieltä matkustajaterminaalille, on suunniteltu toteutettavaksi kolmessa vaiheessa vuosien 2011—2013 aikana. Lentorahtiasematason ensimmäisen vuoden kustannusarvio on 1,2 miljoonaa euroa kokonaiskustannusten ollessa 5,4 miljoonaa euroa.

Seutu on omilla resursseillaan vienyt eteenpäin lentorahtiasematason viereen suunniteltujen logistiikkatoimitilojen toteutusta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.10.2011 toteutuksesta vastaavan Vaasa Parks Oy:n anomuksen logistiikkatoimitilojen toteutukseen otettaville lainoille. Vaasa Parks Oy on käynyt vuokrausneuvotteluja sekä kansainvälisten lentologistiikkayritysten että paikallisten logistiikkayritysten kanssa. Sitovista esisopimuksista neuvotellaan mainittujen yritysten kanssa Vaasan kaupunginvaltuuston päätösten jälkeen.

Tämä uusi lentologistiikka-alue turvaa edellytykset toimivalle ja tehokkaalle lentorahtitoiminnalle sekä tarjoaa logistiikkatoimijoille sijaintipaikkoja kansainvälisen lentoliikenneyhteyden välittömässä läheisyydessä. Lentologistiikka-alue yhdistää fyysisesti yrityspuiston ja pohjoisen kiitoradan päädyn. Alueen toteutumisen kautta Vaasan lentokentän ja Vaasa Airport Park -yritysalueen kokonaisuudella on ainutlaatuisen hyvät logistiset edellytykset palvella kansainvälisesti toimivia yrityksiä. Samalla turvataan Vaasa Airport Park -alueella olevat n. 3 600 (2010) työpaikkaa (vrt. 1 300 työpaikkaa vuonna 2000) sekä edistetään myös uusien yritysten sijoittumista alueelle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  31.10.41 lisäyksenä 500 000 euroa lentologistiikka-alueen rakentamisen aloittamiseen Vaasan lentokentän yhteyteen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Lars Erik Gästgivars /r
  • Lasse Hautala /kesk
  • Reijo Hongisto /ps
  • Markku Mäntymaa /kok
  • Mats Nylund /r
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Janne Sankelo /kok
  • Maria Tolppanen /ps
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Peter Östman /kd