Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.29

Talousarvioaloite TAA 19/2017 vp 
Li Andersson vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yliopistojen toimintaan (78 900 000 euroa)

Eduskunnalle

Vuonna 2015 yliopistolakia muutettiin hallituksen esityksestä väliaikaisesti siten, että vuosina 2016—2019 yliopistoille osoitettavaa talousarvion määrärahaa ei koroteta yliopistoindeksin mukaista vuotuista kustannustason nousua vastaavasti. Opetus- ja kulttuuriministeriön laskelman mukaan indeksien korottamatta jättämisen vaikutus yliopistoille on noin 15 miljoonaa euroa vuonna 2017. Vasemmistoliiton mukaan indeksijäädytyksistä on luovuttava.  

Tämä ns. yliopistoindeksin jäädyttäminen on kuitenkin vain yksi nykyisen hallituksen yliopistoihin kohdistamista leikkauksista. Vuonna 2016 korkeakoulujen perusrahoituksesta vietiin pysyvästi 50 miljoonaa euroa. Hallituksen päätökset ovat rapauttaneet yliopistojen perustoimintoja ja johtaneet massiivisiin irtisanomisiin. Irtisanomiset ovat vaikuttaneet yliopistojen kykyyn uudistua ja uudistaa yhteiskuntaa. Edellytykset laadukkaan perustutkimuksen tekemiseen ovat heikentyneet. Vasemmistoliiton tavoitteena on korkeakoulujen perusrahoituksen kasvattaminen, mikä on keskeinen keino toteuttaa yliopistojen autonomiaa ja luoda edellytyksiä pitkäjänteiselle perustutkimukselle.  

Yliopistoilla on yhteiskunnallisia velvoitteita myös opiskelijoita kohtaan. Opetuksen laatu ja tarjonta kärsivät leikkauksista. Hallinnon vähentäminen vähentää samalla opiskelijan opintojen ohjauksen ja muun opintoneuvonnan määrää, mikä hidastaa valmistumista. Koulutuksen muutosten seuraukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua, ja siksi koulutuksen kehittäminen edellyttää pitkäjänteisyyttä. Vasemmistoliitto kannattaa tavoitetta kansallisen osaamistason nostosta ja korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten aikuisten osuuden nostamisesta 50 prosenttiin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 78 900 000 euroa momentille 29.40.50 yliopistojen toimintaan. 
Helsingissä 29.9.2017 
Li Andersson vas 
Paavo Arhinmäki vas 
Silvia Modig vas 
Annika Lapintie vas 
Hanna Sarkkinen vas 
Anna Kontula vas 
Matti Semi vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Kari Uotila vas 
Katja Hänninen vas 
Jari Myllykoski vas 
Markus Mustajärvi vas