Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.52

Talousarvioaloite TAA 19/2018 vp 
Li Andersson vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä ammattikorkeakoulujen toimintaan (42 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Vuonna 2015 ammattikorkeakoululakia muutettiin hallituksen esityksestä väliaikaisesti siten, että vuosina 2016—2019 ammattikorkeakouluille osoitettavaa talousarvion määrärahaa ei koroteta ammattikorkeakouluindeksin mukaista vuotuista kustannustason nousua vastaavasti. Opetus- ja kulttuuriministeriön laskelman mukaan indeksin korottamatta jättämisen vaikutus ammattikorkeakouluille on noin seitsemän miljoonaa euroa vuonna 2017. Vasemmistoliitto vaatii indeksijäädytyksen peruuttamista.  

Indeksin jäädyttäminen on vain yksi nykyisen hallituksen ammattikorkeakouluihin kohdistamista leikkauksista. Aiemmin tehdyn päätöksen perusteella hallitus leikkaa ammattikorkeakouluilta 25 miljoonaa euroa vuosittain korkeakouluverkon rationalisoinnin perusteella. Kilpailukykysopimuksen seurauksena ammattikorkeakoulujen rahoitusta pienennetään noin kolme prosenttia vuosina 2017—2019. Nämä leikkaukset rampauttavat jo aiemmin talousvaikeuksista kärsineiden ammattikorkeakoulujen toimintaa, heikentävät opetuksen laatua ja tarjontaa sekä opintojen ohjausta.  

Ammattikorkeakouluissa on tehty viime vuosina mittavia irtisanomisia, eikä eläköityneen henkilökunnan tilalle ole palkattu uusia. Erilaiset työolobarometrit todistavat, että ammattikorkeakouluissa voidaan erittäin huonosti. Työssä jaksaminen on heikentynyt ja työn kuormittavuus lisääntynyt, mikä voi heijastua myös opiskelijoihin. Ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen taso on korjattava.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 42 000 000 euroa momentille 29.40.55 ammattikorkeakoulujen toimintaan. 
Helsingissä 28.9.2018 
Li Andersson vas 
Paavo Arhinmäki vas 
Anna Kontula vas 
Annika Lapintie vas 
Matti Semi vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Kari Uotila vas 
Katja Hänninen vas 
Markus Mustajärvi vas 
Hanna Sarkkinen vas 
Silvia Modig vas