Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.52

Talousarvioaloite TAA 20/2018 vp 
Li Andersson vas 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä tekijänoikeuden haltijoiden hyvitysmaksuihin (3 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtio maksaa tekijänoikeudella suojattujen teosten tekijöille ja muille oikeudenhaltijoille hyvitysmaksua siitä, että teoksia ja lähioikeuksien suojan kohteita kopioidaan yksityiseen käyttöön. Hyvitys on teoksen tekijöille korvaus tekijänoikeudella tai lähioikeudella suojatun aineiston käyttämisestä. EU-lainsäädännön mukaan tekijänoikeuden haltijoille maksettava "sopiva hyvitys" on edellytys yksityisen kopioinnin sallimiselle.  

Suomessa hyvityskorvaus on vuodesta 2015 maksettu valtion budjetista. Korvaustaso päätettiin poliittisesti ilman kunnollista tilannekartoitusta tai vaikutusarviointia siten, että vuotuisten korvausmäärärahojen taso asetettiin 11 miljoonaan euroon. Monet pitivät korvaustasoa jo alun alkaen liian alhaisena. OKM:n selvityksen mukaan 11 miljoonan euron määrärahaosuus tarkoitti vuoden 2017 tietojen valossa, että korvauksen suuruus oli noin 4,40 euroa kopiota kohden ja reilut 90 senttiä per vuosi per henkilö. 

Valtioneuvosto päätti kevään 2018 kehysriihessä leikata yksityisen kopioinnin hyvityskorvauksia 2 miljoonalla eurolla vuoden 2019 talousarviossa ja 4 miljoonalla vuodesta 2020 alkaen. Päätöstä on perusteltu kopiointimäärien vähenemisellä, mutta perustelun tueksi ei ole esitetty kattavaa arviointia kopioinnin tai siitä aiheutuvan taloudellisen haitan määrästä. Lisäksi päätös valmisteltiin kuulematta hyvitystä saavia tahoja. Viimeistään nyt on kyseenalaista, täyttääkö korvaustaso direktiivin edellyttämän kohtuullisen hyvityksen vaatimukset.  

Vasemmistoliitto katsoo, että hyvityskorvausten tasoa tulisi nostaa ja että tämän lisäksi järjestelmää tulisi tekijänoikeusjärjestöjen toiveiden mukaisesti kehittää niin, että korvauksia voitaisiin kohdentaa myös luovien alojen yhteisiin tarkoituksiin. Ensi vuoden talousarviossa korvausten taso tulee palauttaa vähintään leikkausta edeltäneelle tasolle.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 3 000 000 euroa momentille 29.80.41 yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuihin. 
Helsingissä 28.9.2018 
Li Andersson vas