Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 211/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yliopistojen toiminnan perusrahoitukseen (50 000 000 euroa)

VilleNiinistövihrym.

Eduskunnalle

Suomalainen koulutus varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle on haasteiden edessä: valtion ja kuntien säästökuurit ovat kiristäneet resurssit äärimmilleen ja laatu kärsii. Luokkakoot suurenevat ja sivistysajattelu on antamassa sijaa puhtaalle taloudelliselle ajatusmaailmalle. Korkeakouluilta on jo leikattu viime hallituskausilla, ja hallinnollista säästämistä ei ole enää tehtävissä. Yliopistoindeksin jäädyttäminen lisää säästöjen kerrannaisvaikutusta. Samalla maailman muuttuminen edellyttää kuitenkin koulutuksen perustavanlaatuista uudistumista. 

Koulutuksen tasa-arvo on vaarassa koulujen välisten erojen kasvaessa ja koulutuksen periytyvyyden lisääntyessä. Hallitus tähtää nyt lyhytnäköisesti vain tulevaisuuden osaajiin, jotka pelastavat Suomen kansantalouden. Myös sivistys, kasvatus ja opettaminen on nähtävä arvona. Eniten opiskelumotivaatiota kouluvuosina lisää opettajilta saatava kannustus. Myös tulevaisuudessa kouluistamme ja yliopistoistamme tulee löytyä opettajia, jotka ymmärtävät ja kannustavat oppimaan. 

Nyt tehtävät leikkaukset yliopistoihin ovat suoraan pois tutkimuksesta, opetuksesta ja tukipalveluista ja sitä kautta heikentävät ratkaisevasti yliopisto-opiskelijoiden opiskelukykyä. Säästöjen vaikutus näkyy jo yliopistojen toiminnassa ja henkilökunnan jokapäiväisessä työssä. Muun muassa Helsingin yliopisto on joutunut käynnistämään mittavat 1 200 henkeä koskevat yt-neuvottelut. 

Pitkäjänteinen ja vakaa rahoitus mahdollistaa yliopistoissa tehtävän huippuluokan tutkimuksen ja suomalaisen osaamisen ja sivistyksen kehittymisen. Jotta Suomi pärjäisi vastaisuudessakin globaaleilla markkinoilla, meidän on panostettava korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Suomi tarvitsee sekä huipputason perustutkimusta että innovaatioita ja taloutta palvelevaa tutkimusta. 

Hallitus on vaarantamassa tätä tavoitetta leikkaamalla yliopistojen perusrahoituksesta. Perusrahoitukseen ja yliopistojen julkiseen tutkimus- ja kehitystyön rahoitukseen on osoitettava enemmän rahoitusta kuin mitä valtionvarainministeriön talousarvioesityksessä on esitetty. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 50 000 000 euroa momentille 29.40.50 yliopistojen toiminnan perusrahoitukseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
VilleNiinistövihr
PekkaHaavistovihr
OutiAlanko-Kahiluotovihr
OzanYanarvihr
EmmaKarivihr
JaniToivolavihr
HannaHalmeenpäävihr
HeliJärvinenvihr
JyrkiKasvivihr
SatuHassivihr
Olli-PoikaParviainenvihr
KristaMikkonenvihr
AnteroVartiavihr
ToukoAaltovihr
JohannaKarimäkivihr