Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.19

Talousarvioaloite TAA 212/2016 vp 
Antero Laukkanen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kristillisten koulujen ja päiväkotien liitto ry:lle (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Kristilliset koulut ovat osa suomalaista peruskoulujärjestelmää. Ne osaltaan mahdollistavat lapsille suojaisan kouluympäristön ja toimivat kristilliseltä arvopohjalta, mikä on monille vanhemmille tärkeää. 

Toimilupien puutteessa kaikki verkoston koulut eivät saa valtion tai kuntien avustuksia. Näissäkin kouluista oppivelvollisuus suoritetaan yhteiskunnan asettamien standardien mukaan ja oppilaat saavat jatko-opintoihin oikeuttavan todistuksen jonkun virallisen koulun kautta. Kristillisten koulujen tekemän laadukkaan kasvatustyön turvaaminen on tärkeää. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 29.10.51 Kristillisten koulujen ja päiväkotien liitto ry:lle. 
Helsingissä 30.9.2016 
Antero Laukkanen kd 
Peter Östman kd 
Sari Essayah kd