Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.04

Talousarvioaloite TAA 216/2016 vp 
Antero Laukkanen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Ruoka-apu Yhdistysten Liitto ry:lle ruoka-aputyön toimijoiden omaehtoisen työn tukemiseen (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Ruoka-aputyö tarjoaa viikoittain syötävää pöytään monille Suomen vähävaraisimmista ihmisistä. Työllä on merkittävä sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristöllinen merkitys. Ruoka-aputoiminta pyörii suureksi osaksi vapaaehtoispohjalla. 

Työn ja elintarviketurvallisuuden vaatimat investoinnit ovat suuria kysymyksiä monille toimijoille. Jos niihin ei saada rahoitusta, toiminta uhkaa loppua. Yhtä aikaa tarvitaan myös koordinaatiota toimijoiden ja ruuan lahjoittajien kesken sekä osaamista hygieniassa ja muissa työn edellyttämissä taidoissa. 

Ruoka-aputyötä tekevien toimijoiden yhteistyöelimeksi perustettu Ruoka-apu Yhdistysten Liitto ry pyrkii vastaamaan jäsenjärjestöjensä tarpeisiin. Sen kautta voidaan koordinoida rahoitusta kipeimpiin tarpeisiin sekä kehittää toimijoiden osaamista. Liitto itse tarvitsee tehtävänsä hoitamiseen toimitilat ja työntekijän. Työn jatkuvuus on äärimmäisen tärkeää ihmisille, jotka ovat sen varassa taloudellisesti tai sosiaalisesti. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 33.03.63 Ruoka-apu Yhdistysten Liitto ry:lle ruoka-aputyön toimijoiden omaehtoisen työn tukemiseen. 
Helsingissä 30.9.2016 
Antero Laukkanen kd 
Peter Östman kd 
Sari Essayah kd