Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.22

Talousarvioaloite TAA 217/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä avustuksen maksamiseen Suomen Ammattikalastajaliitolle (100 000 euroa)

MikaelaNylanderrym.

Eduskunnalle

Suomen EU-jäsenyys, kansainvälisen kilpailun lisääntyminen sekä eräät kansalliset tekijät ovat viime vuosien aikana muuttaneet kalastuselinkeinon toimintaedellytyksiä maassamme. Elinkeinon kehitys on monelta osin ollut kielteistä, vaikka markkinoilla on ollut havaittavissa kasvavaa kiinnostusta kalatuotteisiin. Viime aikoina kuluttajilla on ollut heikosti kotimaista kalaa saatavana. Kalastuselinkeino on tämän vuoksi suurien haasteiden edessä.  

Jotta kalastuselinkeinon työpaikat rannikkoseuduilla ja sisävesialueella voitaisiin säilyttää ja jotta kuluttajille voitaisiin tarjota kotimaisia kalatuotteita myös tulevaisuudessa, kalastusjärjestöjen ja viranomaisten on kehitettävä jatkuvasti elinkeinoa. Suomen Ammattikalastajaliitolla on ammattikalastajien järjestönä tässä suhteessa keskeinen asema. Ammattikalastajaliitolle on tässä tilanteessa myönnettävä lisäresursseja elinkeinon kehittämisen ja kalastusyrittäjille suunnatun tiedonvälityksen tehostamiseen. Määräraha tulee käyttää kalastusyrittäjille suunnattuun tiedonvälitykseen, elinkeinon yritystoiminnan ja -rakenteen kehittämiseen pitkällä aikavälillä sekä kalastusyrittäjien välisen yhteistyön lisäämiseen. Suomen Ammattikalastajaliitto rahoittaa toimintansa kalastajilta saatavilla jäsenmaksuilla. Kalastajien määrän jo pidemmän aikaa pienentyessä rahoitus on vaikeutunut. Viranomaiset käyttävät säännöllisesti Suomen Ammattikalastajaliittoa asiantuntijatahona, ja liitolla on keskeinen rooli kalastuselinkeinon kehittämisessä Suomessa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 30.40.51 avustuksen maksamiseen Suomen Ammattikalastajaliitolle. 
Helsingissä 9.10.2015 
MikaelaNylanderr
Anna-MajaHenrikssonr
CarlHaglundr
StefanWallinr
EvaBiaudetr
MatsNylundr
JoakimStrandr
AndersAdlercreutzr
ThomasBlomqvistr