TALOUSARVIOALOITE 219/2008 vp

TAA 219/2008 vp - Sampsa Kataja /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Porin tulvavahinkojen korvaamiseen

Eduskunnalle

Porissa koettiin harvinaisen voimakas kaupunkialueelle osunut rankkasade ja siitä aiheutunut tulva elokuussa 2007. Porin keskustan ylitti voimakas sadealue, joka oli suhteellisen kapea (noin 3 km) ja selvärajainen. Sademäärä oli paikoin 100—125 mm ja vettä kertyi nopeasti kaduille kymmeniä senttejä, alikulut täyttyivät ja kellareihin tulvi vettä.

Yli tuhat kiinteistöä kärsi vesivahinkoja. Rakennusten kellareihin tunkeutui viemäröinnin kautta jäte- ja hulevesiä. Pintavesiä pääsi rakennuksiin myös suoraan oviaukoista ja ajoluiskista. Rakennukset, niiden irtaimistot ja kulkuneuvot kärsivät vesivahinkoja. Pelastuslaitos sai noin 300 pumppauspyyntöä, kaikkia ei edes saatu kirjattua soittojen ruuhkautumisen vuoksi.

Porin kaupungilla ei ole ollut velvollisuutta eikä mahdollisuutta mitoittaa viemäröinti-järjestelmäänsä siten, että sadevesitulva olisi voitu välttää. Teknisen varautumisen mahdottomuutta kuvaa se, että koetun suuruinen vuorokausisademäärä sattuu Porin seudulla keskimäärin vain kerran 100—300 vuodessa.

Arvio kaupunkitulvan aiheuttamista vahingoista on noin 13 miljoonaa euroa, josta määrästä vakuutusyhtiöt ovat korvanneet vahinkoa kärsineille noin 7,7 miljoonaa euroa. Loput vahingoista — 5,3 miljoonaa euroa — on jäämässä porilaisten ja Porin kaupungin vastattavaksi.

Lisäksi tulvasta on todennäköisesti aiheutunut piileviä vahinkoja, jotka eivät vielä ole tiedossa. Siten vahingon kokonaismäärä nousee edelleen ja arvio lopullisesta vahingon määrästä on 15—20 miljoonaa euroa. Porin sadevesitulva on edellä esitetyn perusteella taloudellisilta vahingoiltaan yksi suurimpia, ehkä suurin yhden kunnan alueelle osunut luonnonkatastrofi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  30.50.48 lisäyksenä 5 300 000 euroa Porin tulvasta aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Sampsa Kataja /kok
  • Reijo Kallio /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Oiva Kaltiokumpu /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk