Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.22

Talousarvioaloite TAA 221/2017 vp 
Antero Laukkanen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä syyttäjän toimintamenoihin harmaan talouden torjunnan tehostamiseen (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Harmaa talous aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä verotulojen menetyksiä. Samalla se vaikeuttaa laillisesti toimivien yritysten kilpailumahdollisuuksia. Talousrikollisuus ja harmaa talous ovat nopeasti laajenevia ja rikoksentekomuotojaan muuttavia rikollisuuden aloja. Harmaa talous ja talousrikollisuus kytkeytyvät yhä useammin myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen.  

Syyttäjän asema harmaan talouden vastaisessa työssä sekä rikosvastuun toteutumisen varmistamisessa on keskeinen. Talousrikollisuus ja harmaan talouden aktiivinen torjunta vaativat kuitenkin riittäviä resursseja. Huomioitavaa on, että syyttäjille tulevat juttumäärät ovat kokonaisuudessa viime vuosina kasvaneet. Tämän ohessa myös vaativat tapaukset ovat lisääntyneet ja rikosnimikkeet ylipäätänsä lisääntyneet. Juttumäärien kasvun mukaisesti resurssit eivät ole kuitenkaan lisääntyneet, vaan päinvastoin.  

Talousrikollisuusjutut ovat usein vaativammasta päästä ja vievät keskimääräistä enemmän aikaa. Jotta nämä jutut pystytään hoitamaan tehokkaasti ja laadukkaasti, tarvitaan riittäviä henkilöstöresursseja ja pitkäjänteisyyttä panostuksissa.  

Esitys määrärahan lisäämisestä syyttäjän toimintamenoihin sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 25.30.01 syyttäjän toimintamenoihin harmaan talouden torjunnan tehostamiseen.  
Helsingissä 29.9.2017 
Antero Laukkanen kd 
Peter Östman kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Sari Tanus kd