TALOUSARVIOALOITE 222/2012 vp

TAA 222/2012 vp - Pirkko Mattila /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen alueelliseen kuljetustukeen Itä- ja Pohjois-Suomessa

Eduskunnalle

Yrityksille tarkoitettu EU:n kuljetustuki on supistunut parinkymmenen vuoden takaisesta reilusta 30 miljoonasta eurosta viiteen miljoonaan euroon. Kuljetustuki on ollut hyödyllinen yritystukimuoto Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sillä on pystytty poistamaan pitkien matkojen aiheuttamaa eriarvoisuutta maan eri osien teollisuusyritysten välillä. Suomen kuljetustuki on EU-säädösten mukainen, mutta jos kuljetustuki päättyy, sitä ei samojen EU-säädösten mukaan voida enää myöhemmin ottaa uudelleen käyttöön. Vuoden 2012 talousarvion tuen määrä 5 000 000 euroa on osoittautunut aivan liian pieneksi. Nyt vuoden 2013 talousarviossa kuljetustuki on edelleen lähes sama. Reuna-alueiden kehittymisen, elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta on erittäin tärkeää, että kuljetustuen määrää korotetaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  32.30.44 lisäyksenä 5 000 000 euroa alueelliseen kuljetustukeen Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pirkko Mattila /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Ville Vähämäki /ps
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Risto Kalliorinne /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Olli Immonen /ps
  • Raimo Piirainen /sd
  • Inkeri Kerola /kesk