Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.47

Talousarvioaloite TAA 227/2018 vp 
Toimi Kankaanniemi ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtateiden 4, 9, 13 ja 23 oikaisemisen suunnitteluun ja rakentamiseen Vaajakoskella (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Koko Suomen ongelmallisin liikenteen solmukohta on Jyväskylän Vaajakoskella. Ainoana kohtana koko maassa samaa kapeaa kaksikaistaista väylää pitkin kulkee neljä valtatietä. Valtatie 4 Helsingistä Jyväskylän kautta Ouluun, valtatie 9 Turusta Jyväskylän kautta Kuopioon, valtatie 13 Lappeenrannasta Mikkelin ja Jyväskylän kautta Kokkolaan ja valtatie 23 Porista Jyväskylän kautta Joensuuhun yhtyvät Vaajakosken kohdalla noin 2 km:n matkan. Näistä teistä Suomen tärkein valtatie on samalla eurooppalainen E75. Valtatie 9 on samalla E63. 

Vaajakosken kohdalla liikennemäärät ovat valtavat. Ruuhkat ovat jokapäiväisiä. Tieosuudella on Suomen vilkkain rekkaliikenne. Linja-autoliikenne on runsas ja henkilöautoliikenne todella vilkas. 

Vaikka kysymyksessä on nelinkertainen valtatie, on sillä nopeusrajoitus 50 km/h. Tieosuus on hyvin vaarallinen. Sillä on useita liittymiä ja runsaasti myös kevyttä liikennettä. 

Vaajakosken kohdan liikenneongelmat on mahdollista poistaa rakentamalla uusi silta ja tielinja hieman nykyisen sillan eteläpuolelle. Tarve tämän hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle on kiireellinen.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtateiden 4, 9, 13 ja 23 oikaisemisen suunnitteluun ja rakentamisen aloittamiseen Vaajakoskella. 
Helsingissä 28.9.2018 
Toimi Kankaanniemi ps 
Teuvo Hakkarainen ps