TALOUSARVIOALOITE 229/2011 vp

TAA 229/2011 vp - Markus Mustajärvi /vr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Metsähallituksen luontopalveluiden toiminnan turvaamiseen

Eduskunnalle

Metsähallitus on aloittanut YT-neuvottelut hallituksen budjettiesityksessä kaavailemien leikkausten vuoksi. YT-neuvottelut koskevat Metsähallituksen luontopalveluita, joiden rahoitukseen budjettiesitys on tuomassa ensi vuodelle yhteensä viiden miljoonan euron leikkaukset. Lisäksi Metsähallitusta koskevat aiemmin päätetyt tuottavuusleikkaukset. Henkilöstön vähentämistarpeeksi on arvioitu alustavasti noin 60 henkilötyövuotta. Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa kansallispuistoja ja muita luonnonsuojelualueita sekä vastaa valtion mailla esimerkiksi metsästys- ja kalastusluvista. On jo käynyt selväksi, että tämänlaajuiset leikkaukset heikentäisivät esimerkiksi matkailuyritysten toimintaedellytyksiä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  35.10.52 lisäyksenä 3 000 000 euroa Metsähallituksen luontopalveluiden turvaamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Markus Mustajärvi /vr