Viimeksi julkaistu 16.2.2022 14.06

Talousarvioaloite TAA 23/2021 vp 
Sanna Antikainen ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Siun soten lastensuojelun tukemiseen ja kehittämiseen sekä asiakkaiden hyvinvointia tukevien toimien lisäämiseen (2 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Lastensuojelun tilanne Siun soten alueella on pitkään ollut vaikea vakavan resurssipulan johdosta. Nyt helpotusta tilanteeseen on tuonut toukokuussa Kontiolahdella avattu uusi lastensuojeluyksikkö Paikkis, joka tarjoaa sijaishuoltoa 13—17-vuotiaille ja tilaa on 21 lapselle. Vehkalahdella toimii myös 24-paikkainen Mintunkujan lastensuojeluyksikkö. Vuosittainen tarve on noin 250 yhtäaikaiselle sijaishuollon paikalle perhehoidon lisäksi. Tarve kuitenkin vaihtelee paljon, sillä sijoituksen pituus riippuu perheiden yksilöllisestä tilanteesta. Lyhyimmillään tarve voi olla muutamia päiviä. Vuoden 2020 lopussa sijoitettuna oli 359 lasta. Resursseja kaivataan siis edelleen kipeästi lisää etenkin, koska koronakriisistä aiheutunut lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen näkyy lastensuojelussa viiveellä. 

Resurssipula, kiire ja pitkät käsittelyajat kuormittavat sekä lastensuojelun työntekijöitä että asiakkaita ja molempien hyvinvointia tulee tukea sekä kehittää toimintaa entistä paremmaksi ja tehokkaammaksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 33.03.31 Siun soten lastensuojelun tukemiseen ja kehittämiseen sekä asiakkaiden hyvinvointia tukevien toimien lisäämiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Sanna Antikainen ps