Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.42

Talousarvioaloite TAA 232/2020 vp 
Juha Mäenpää ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kruunupyynharjun suurteollisuusalueen suunnitteluun (400 000 euroa)

Eduskunnalle

Keski-Pohjanmaan vientiteollisuuden toimintaedellytyksistä huolehtiminen on Suomen kilpailukyvyn kannalta aivan keskeinen hanke. Esimerkiksi akkumineraalivarantojen hyödyntäminen ja jalostusasteen nostaminen luo työpaikkoja pohjalaismaakuntiin, parantaa koko talousalueen alueen elinvoimaisuutta ja lisää alueen veto- ja pitovoimaisuutta. Globaalissa tarkastelussa Keski-Pohjanmaan vientiteollisuus ja akkumineraalivarantojen hyödyntäminen on keskiössä Suomen vientiteollisuuden kehittämisessä sekä Euroopan unionin ja Suomen tavoitellessa EU Green Deal 2050 mukaisia vähähiilisyystavoitteita.  

Hankkeella luodaan edellytykset maakuntakaavan mukaisen, paljon tilaa vaativan työpaikka-alueen kehittämiseksi Kruunupyynharjulle. Alue sijoittuu valtatien 8 varteen, Kokkolan taajaman eteläpuolelle. Uuden alueen tarvetta korostaa suurteollisuusalueen kehittyminen ja lisääntynyt tarve teollisen toiminnan mahdollistavan alueen saamiseksi lähelle keskeisiä liikenneyhteyksiä. Hankkeeseen on kytkettävissä uusi tieyhteys välille valtatie 8 — seututie 749, jolla voidaan vähentää liikennettä Kokkolan ruuhkaisimmilta tieosuuksilta valtatie 8 — Satamatie. Alue soveltuu akkutehtaan sijoituspaikaksi. 

Alue on Kokkolan kaupungin omistuksessa. Nyt haettavalla rahoituksella voidaan käynnistää alueen tarkempi suunnittelu liikenteellisen yleissuunnitelman laatimiseksi sekä vaikutusarvioiden laatimiseksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 400 000 euroa momentille 32.20.40 Kruunupyynharjun suurteollisuusalueen suunnitteluun. 
Helsingissä 16.10.2020 
Juha Mäenpää ps 
Kim Berg sd 
Pasi Kivisaari kesk 
Antti Kurvinen kesk 
Jukka Mäkynen ps 
Matias Mäkynen sd 
Anders Norrback 
Mikko Ollikainen 
Mauri Peltokangas ps 
Paula Risikko kok 
Janne Sankelo kok 
Mikko Savola kesk 
Joakim Strand 
Peter Östman kd