Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.06

Talousarvioaloite TAA 233/2016 vp 
Antti Lindtman sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yliopistojen toiminnan rahoittamiseen (45 700 000 euroa)

Eduskunnalle

Sosialidemokraatit haluavat rakentaa edellytykset suomalaisen kilpailukyvyn lisääntymiselle osaamis- ja koulutustasoa entisestään nostamalla, emme sitä tietoisesti laskemalla. Vain tällä tavalla syntyy aitoa säästöä. 

Innovaatiovetoinen, osaamisperustainen talous ei voi toimia ilman menestyviä yliopistoja. Hallitus on tekemässä yliopistoille vuodelle 2017 suoria leikkauksia yhteensä 31,8 miljoonaa euroa. Leikkauksilla vaarannetaan yliopistojen mahdollisuudet tarjota laadukasta koulutusta, lasketaan osaamistasoa ja ennen kaikkea kavennetaan resursseja elintärkeältä perustutkimukselta, joiden pohjalta kehitetään tulevaisuuden innovaatioita. Koulutustason nousun pysähtymisellä on merkittävät seuraukset elinkeinorakenteen sekä korkean osaamisen työpaikkojen syntymisen kannalta. 

Hallitus kuitenkin peräänkuuluttaa Suomen nousua innovaatioilla ja samaan aikaan leikkaa perustutkimuksesta ja tieteestä. Opetuksesta ja tutkimuksesta leikattu euro supistaa taloutta ja työpaikkojen määrää kuuden euron verran yhteiskunnassa. Koulutustason nousu on Suomen väestön keskuudessa hiljalleen pysähtynyt. Korkeasti koulutettujen määrässä olemme tippuneet Euroopan kärjestä keskikastiin. 

Kilpailukykysopimuksen seurauksena hallituksen leikkauslinja sivistykseen, opetukseen ja tutkimukseen jatkuu. Kilpailukykysopimuksessa sovittiin, että julkisille työnantajille työaikojen pidennyksen ja lomarahojen leikkausten myötä tulevat säästöt käytetään työnantajakustannusten alentamiseen. Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä on virheellisesti luokiteltu yksityiset koulutuspuolen toimijat osaksi julkista sektoria. Myös näille on kohdistettu julkiselle sektorille kilpailukykysopimuksessa sovitut leikkaukset. Tämän lisäksi OKM:n pääluokasta leikataan muut kilpailukykysopimuksen edellyttämät säästöt, yhteensä 55 miljoonaa euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 45 700 000 euroa momentille 29.40.50 yliopistojen toiminnan rahoittamiseksi. 
Helsingissä 30.9.2016 
Antti Lindtman sd 
Maarit Feldt-Ranta sd 
Ville Skinnari sd 
Maria Guzenina sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Eero Heinäluoma sd 
Pia Viitanen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Tuula Haatainen sd 
Sirpa Paatero sd 
Anneli Kiljunen sd 
Maria Tolppanen sd 
Jukka Gustafsson sd 
Ilkka Kantola sd 
Tarja Filatov sd 
Katja Taimela sd 
Sanna Marin sd 
Ilmari Nurminen sd 
Susanna Huovinen sd 
Riitta Myller sd 
Mika Kari sd 
Timo Harakka sd 
Antti Rinne sd 
Satu Taavitsainen sd 
Joona Räsänen sd 
Lauri Ihalainen sd