Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 235/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kemin Ajoksen sataman tuloväylän syventämiseen (19 000 000 euroa)

JohannaOjala-Niemeläsd

Eduskunnalle

Lapin satamien kehittämisen perusteena on vastaaminen maakunnan suurteollisuuden ja pk-yritysten kuljetustarpeeseen. Sen tulee osaltaan olla tukemassa maamme infrastruktuurin täydentämistä sekä Venäjälle suuntautuvien liikenneyhteyksien parantamista. Jotta näihin kehittämistarpeisiin voitaisiin vastata, tarvitaan sujuvaa ja luotettavaa talvimerenkulkua, kohtuullisia väylämaksuja sekä sataman tuloväylän syväyksen pitämistä nykyaikaisten alusten syvyyden mukaisena. 

Lähitulevaisuudessa Lapissa on odotettavissa kaivannaisteollisuuden kuljetustarpeiden lisääntyminen myös Ajoksen sataman kautta. Siten sataman toimivuudella on suuri merkitys myös kaivannaisteollisuuden raaka-aineiden kuljettamisessa maailmalle. Ajoksen sataman kehittäminen on erityisen tarpeellista maakunnan kaivoshankkeiden kannalta, esimerkiksi Kolarin—Hannukaisen hankkeen kannalta.  

Edellä mainituilla perusteilla Kemin Ajoksen tuloväylää tulee syventää. 

Ajoksen meriväylän syventäminen on toteutettava ensi vaiheessa 12 m väylänä, jonka kustannusarvio on 19 000 000 euroa. Syventäminen tulee aloittaa vuonna 2016.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 19 000 000 euroa momentille 31.10.77 Kemin Ajoksen sataman tuloväylän syventämisen aloittamiseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
JohannaOjala-Niemeläsd