Viimeksi julkaistu 16.2.2022 14.06

Talousarvioaloite TAA 25/2021 vp 
Sanna Antikainen ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kuopion ruoka-apu ry:n toiminnan tukemiseen (50 000 euroa)

Eduskunnalle

Kuopion ruoka-apu ry jakaa kauppiaiden ja tuotantolaitoksien lahjoittamaa ruokaa kolmesti viikossa vapaaehtoisten työttömien voimin. Yhdistyksen rahoitus on riippuvainen lahjoituksista sekä toiminta-avustuksista ja avuntarvitsijoita on enemmän kuin saatavilla olevia resursseja. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 50 000 euroa momentille 33.03.63 Kuopion ruoka-apu ry:n toiminnan tukemiseen. 
Helsingissä 8.10.2021 
Sanna Antikainen ps