Viimeksi julkaistu 11.3.2022 9.45

Talousarvioaloite TAA 255/2021 vp 
Leena Meri ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin Uudellamaalla (500 000 euroa)

Eduskunnalle

OECD:n raportin mukaan mielenterveyden häiriöt maksavat vuosittain noin yksitoista miljardia euroa ja vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriöitä ja joka viides sairastuu masennukseen. Työkyvyttömyyseläkkeistä jopa 53,2 % on mielenterveysperusteisia. 

Mielenterveysongelmat ovat edelleen jossain määrin tabu ja monelle avun hakemisen kynnys on korkealla, vaikka onkin ihan tavallista, että ihminen kokee jossain vaiheessa elämää ahdistusta, stressiä tai esimerkiksi lievää masennusta. Mielenterveysongelmat alkavat usein hiipien, eikä avuntarvetta aina itse edes huomata. Matalan kynnyksen palveluiden saatavuutta parantamalla, yhä useampi apua tarvitseva voidaan saada avun piiriin ajoissa ja näin ennaltaehkäistä ongelmien kasaantumista ja syventymistä.  

Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten uupumus on lisääntynyt korona-aikana. Etäajassa moni nuori on jäänyt vaille kouluyhteisön tarjoamia tukipalveluita ja ongelmat ovat saattaneet syventyä. Pahimmillaan opinnot keskeytyvät ja nuori tipahtaa niin sanotuksi NEET-nuoreksi (Not in Education, Employment or Training) ja sitä kautta opiskeluihin pääseminen tai työllistyminen hankaloitua, joka taas altistaa syrjäytymiselle. Yhä useampi on siis avun tarpeessa. Puuttuminen ja siihen panostaminen ennaltaehkäisevästi maksaa itsensä takaisin, kun yhä useampi mielenterveysongelmasta kärsivä toipuu takaisin työelämään. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 33.60.39 matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen parantamiseen Uudellamaalla. 
Helsingissä 8.10.2021 
Leena Meri ps