Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.47

Talousarvioaloite TAA 258/2018 vp 
Katri Kulmuni kesk 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Suomi-Venäjä-Seuran toiminnan turvaamiseen (1 075 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomi-Venäjä-Seuran valtionavustusta uhkaa suuri pudotus, 15 % vuodelle 2019. Seuran valtionavustusta pudotettiin myös vuonna 2018 5,6 %. Yhteensä kahden vuoden pudotus tulee olemaan 20,6 %. Tämä suunniteltu leikkaus tarkoittaisi käytännössä, että Suomi ei noudattaisi EU:n Venäjä-politiikan ns. viidettä periaatetta, jonka mukaan yhteyksistä ja siten vaadittavista instrumenteista kansalaisyhteiskuntaan pidetään kiinni niin pitkälle kuin se on mahdollista. Tällä hetkellä niin meillä kuin laajemmin EU:n piirissä on keskustelua siitä, miten näitä yhteyksiä voitaisiin vahvistaa. Nämä EU:n Venäjä-politiikan periaatteet on vahvistettu vuoden 2018 keväällä.  

Suomi on pystynyt ylläpitämään kulttuurisuhteita Venäjään pitkälti seuran työn ansiosta. Seuralla on ollut kulttuuriverkostot, joihin on voitu nojata. Hyvän esimerkin tarjoaa pääministerin vierailu Pietarissa vuoden 2017 syyskuussa. Seura pitää yllä yhteyksiä myös suomalais-ugrilaisiin kansoihin Venäjällä. 

Valtionavun pudotuksella vaarannetaan koko seuran toiminta. Seuralla on useita OKM:n kanssa toteutettavia toimintoja, mm. vuosittainen Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi ja viimeisimpänä tehtävänä seuralle tullut Suomen Pietarin Instituutin hallinnointi. Nyt ollaan ajamassa alas kansalais- ja kulttuuritoimintaa Venäjän kanssa edistävää organisaatiota — vuoropuhelu ja yhteistyö näissä asioissa jää kovin ohueksi Venäjän suuntaan, mikäli seuran talous romutetaan. Valtionavun näin raju muutos vaikuttaa suuresti koko järjestöön henkilöstön ja alueellisen toiminnan osalta. 

Lukuina tämä näyttäytyy seuraavasti: 

Muutokset 2017—2019 OKM:n valtionapu: 

 

 

Vuosi 

Valtionapu 

Vähennys 

Yhteensä leikkaukset  

 

- 225 250 € 

2017 

1 139 000 € 

 

2018 

1 075 000 €  

-64 000 €, -5,6 % 

2019 

   913 250 € 

-161 250 €, -15 % 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 1 070 000 euroa momentille 29.80.52 ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määräraha osoitetaan Suomi—Venäjä-Seuran toiminnan turvaamiseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Katri Kulmuni kesk