TALOUSARVIOALOITE 26/2011 vp

TAA 26/2011 vp - Thomas Blomqvist /r 

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen Strömforsin ruukin rakennusten kunnostamiseen

Eduskunnalle

Strömforsin ruukki on yksi valtakunnallisesti merkittävistä ympäristöministeriön ja Museoviraston selvitykseen (Rakennettu kulttuuriympäristö vuonna 1993) sisältyvistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä, joita koskevat valtakunnalliset valtioneuvoston vuonna 2000 vahvistamat alueiden käyttösuunnitelmat.

Strömforsin kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ruukkialueen säilyttämiseksi on tehty pitkään työtä, ja rakennuksia on vähitellen kunnostettu 1980-luvun alusta lähtien. Eri toimenpitein rakennukset ja alueet on pääosin pystytty säilyttämään. Kuitenkin vanhoja tuotanto- ja maatalousrakennuksia pitäisi vielä peruskorjata ja kunnostaa yritystiloiksi.

Helmikuussa 2011 Loviisan kaupunginhallitus hyväksyi edunvalvonnan toteuttamisohjelman, johon yhtenä hankkeena kuuluu Strömforsin ruukki. Ruukkia koskevana tavoitteena on toisaalta kunnossapidon rahoituksen turvaaminen, toisaalta elävän ruukkiympäristön nostaminen Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon momentille  35.20.64 lisäyksenä 400 000 euroa Strömforsin ruukin saharakennuksen kunnostamisen jatkamiseen.

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2011

  • Thomas Blomqvist /r