TALOUSARVIOALOITE 268/2008 vp

TAA 268/2008 vp - Krista Kiuru /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen taidetoimikuntien sosiaaliturvauudistuksen rahoitukseen

Eduskunnalle

Taiteilijoiden ja tieteentekijöiden sosiaaliturvauudistus on pitkään odotettu ja kaivattu uudistus. Taiteilijat ja tieteentekijät saavat eläketurvan, sairasvakuutusturvan ja tapaturmaturvan mallin samalla tavalla kuin maatalousyrittäjillä jo on. Nyt kuitenkin tehdyn sosiaaliturvauudistuksen uhkaksi on nousemassa riittämätön rahoitus. Käytännössä valtion määrärahojen lisäys sosiaaliturvauudistuksen rahoittamiseksi jää liian pieneksi tulevana vuonna, jolloin uudistus otetaan käyttöön.

Apurahasta maksettavat sivukulut tulevat alueellisten taidetoimikuntien määrärahoista rahoitettaviksi. Hallituksen aluetoimikunnille esitetty korotus laskisi niiden määrärahoja siten, että apurahojen saajia olisi vähennettävä. Käytännössä se tarkoittaa erillisten kohdeapurahojen ja projektirahoitusten vähentämistä. Kuitenkaan taidetoimikuntien määrärahat eivät nouse tämän uuden menolisäyksen kattamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  33.40.54 lisäyksenä 5 000 000 euroa taidetoimikunnille sosiaaliturvauudistuksen menojen kattamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Krista Kiuru /sd
  • Veijo Puhjo /vas