Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.22

Talousarvioaloite TAA 271/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä pääradan välityskyvyn parantamiseen välillä Helsinki—Tampere (200 000 000 euroa)

PäiviRäsänenkdym.

Eduskunnalle

Helsinki—Hämeenlinna—Tampere-pääradan välityskyvyn parantaminen on edellytys koko Suomen raideliikennepalvelujen parantamiselle kysyntää vastaavaksi. Pasilan ja Riihimäen välin ensimmäisen parantamisvaiheen sekä Riihimäen kolmioraiteen rakentamisen sopimusvaltuudet ja aloitusmäärärahat sisältyvät kuluvan vuoden valtion talousarvioon. 

Rataosa Helsinki—Riihimäki on yksi Suomen vilkkaimmista. Se on neliraiteinen Helsingistä Keravalle, mutta Keravan ja Riihimäen välinen rataosa on Järvenpään kohtaa lukuunottamatta kaksiraiteinen. Kiireellisimmät osahankkeet ovat pullonkaulojen poistaminen Kerava—Riihimäki-rataosalla ja Riihimäen aseman kohdalla, jossa Riihimäen rautatieasema ja ratapiha tarvitsevat peruskorjauksen. 

Ilman lisäraiteen mahdollistamaa kapasiteetin lisäystä ei lähiliikennejunien tarjontaa voida lisätä eikä Vuosaaren sataman tavaraliikenteelle voida tarjota riittävän hyvää palvelutasoa. 

Tänä vuonna valmistuneessa liikenneviraston selvityksessä "Esiselvitys lähiliikenteen uusista seisakkeista Kerava—Riihimäki- ja Kerava—Lahti-väleillä" todetaan mm., että lähiliikenteen vuorotiheyden vaikuttava lisääminen ja myös uusien asemapaikkojen avaaminen on käytännössä mahdollista vain mikäli ratakapasiteettia lisätään. Se edellyttää Pasila—Riihimäki-hankkeen molempien vaiheiden yhtäjaksoista toteuttamista. 

Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on ilman lisäraiteita noin 150 milj. euroa. Raidekapasiteetin lisäämisen sisältävän toisen vaiheen kustannusarvio on 200 milj. euroa. 

Hanketta tulee valmistella siten, että rakennustyöt voidaan käynnistää vuonna 2015 ja, että ratayhteyden parantaminen voisi edetä kokonaisuudessaan yhtäjaksoisesti yhteysvälille laaditun yleissuunnitelman mukaisesti. 

Pääradan uudistamiseksi välillä Riihimäki—Hämeenlinna on käynnistettävä lisäraiteiden aluevaraussuunnittelu. 

Tämä aloite on tehty yhteistyössä Hämeen liiton ja Hämeen vaalipiirin kansanedustajien kanssa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 200 000 000 euron sopimusvaltuuden momentille 31.10.77: Helsinki—Riihimäki-rataosan kapasiteetin lisääminen, 2. vaihe, jotta ratayhteyden parantaminen voisi edetä kokonaisuudessaan yhtäjaksoisesti yhteysvälille laaditun yleissuunnitelman mukaisesti. 
Helsingissä 9.10.2015 
PäiviRäsänenkd
VilleSkinnarisd
JariRonkainenps
TarjaFilatovsd
RamiLehtops
TimoHeinonenkok
Aino-KaisaPekonenvas
Sirkka-LiisaAnttilakesk
MarttiTaljakesk