Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.12

Talousarvioaloite TAA 282/2017 vp 
Antti Lindtman sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä diabeteksen lääkekorvauksiin (20 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus muutti vuoden 2016 lopulla valtioneuvoston asetusta (25/2013) lääketieteellisin perustein vaikeiksi ja pitkäaikaisiksi arvioitavista sairauksista. Asetusmuutoksen perusteella hallitus alensi diabeteksen hoitoon käytettävien muiden kuin insuliinilääkkeiden korvattavuutta vuoden 2017 alusta. Näiden aiemmin 100-prosenttisesti korvattujen (ylempi erityiskorvausluokka) lääkkeiden korvaus alennettiin 65-prosenttisesti korvattavaksi (alempi erityiskorvausluokka).  

Käytännössä hallituksen päätös on kohdentunut ikäihmisiin, erityisesti monisairaisiin ja vähävaraisiin ihmisiin. Diabeteksen lisäsairaudet kasautuvat jo tällä hetkellä alimpiin tuloluokkiin ja leikkaus lisää entisestään sosioekonomisia terveyseroja. Vältettävissä olevien lisäsairauksien syntyä pitäisi ehkäisemään, sillä muu tulee huomattavasti kalliimmaksi sekä yksilölle että yhteiskunnalle.  

Huomioiden myös hallituksen muut päätökset, joilla on heikennetty perusetuuksia ja pienituloisimpien ihmisten toimeentuloa, asiakkaiden maksuosuuksien kasvattaminen ei ole kestävää politiikkaa. Olisi oikeudenmukaisempaa, että diabeteslääkkeiden korvattavuuden heikentämisen sijaan kaikkien sairauksien lääkehoidon korvattavuus arvioitaisiin samanaikaisesti ja yhtäläisin perustein. Tästä syystä esitämme, että aiemmin 65 % korvausluokkaan pudotetut diabeteslääkkeet korvataan jatkossa 100-prosenttisesti. Mahdolliset korvausten muutokset tulee tehdä jatkossa yhtäläisin perustein.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 20 000 000 euroa momentille 33.30.60 diabetespotilaiden lääkkeiden 100-prosenttiseen korvaamiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Antti Lindtman sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Sanna Marin sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Susanna Huovinen sd 
Lauri Ihalainen sd 
Ilkka Kantola sd 
Riitta Myller sd 
Kristiina Salonen sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Satu Taavitsainen sd 
Katja Taimela sd 
Antti Rinne sd 
Harry Wallin sd 
Jutta Urpilainen sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Suna Kymäläinen sd 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Tuula Haatainen sd 
Krista Kiuru sd 
Timo Harakka sd 
Pia Viitanen sd