Tasoitusperusteen korottamisesta on käyty keskusteluja useaan kertaan aiemmin. Maaliskuussa 2016 käynnistyi Ahvenanmaan maakunnan hallituksen ja valtakunnan hallituksen välisiin poliittisiin neuvotteluihin perustuva prosessi tasoitusperusteen korottamisesta. Tällöin tehtiin selväksi, että hallituksen tarkoituksena oli vuoden 2017 talousarvion käsittelyyn valmistella päätös tasoitusperusteen korottamisesta 0,45 %:sta 0,48 %:iin. Tätä tarkistusta ei kuitenkaan sisältynyt vuoden 2017 eikä vuoden 2018 talousarvioihin.
Voimassa olevan itsehallinnon taloudellisen järjestelmän käyttöönoton jälkeen tasoitusperusteesta ja valtion tilinpäätöksen rakenteen muutoksesta on tehty kaksi selvitystä. Koska erilaisia käsityksiä on ollut siitä, millaisten muutostekijöiden tulisi johtaa tasoitusperusteen muutokseen, valtiovarainministeriö ja maakunnan hallitus muotoilivat yhdessä kaksi kysymystä Ahvenanmaan valtuuskunnalle vuonna 2015. Ahvenanmaan valtuuskunta totesi lausunnossaan, että ottaen huomioon itsehallintolain valmistelussa tehdyt muutokset säännökset mahdollistavat suhteellisen laajan oikeudellisen harkinnan, jolloin myös taloudellisten vaikutusten arviointi voidaan ottaa huomioon. Ahvenanmaan valtuuskunta totesi myös, että esitetyt perustelut tasoitusperusteen korottamiseksi ja vastaavasti laskemiseksi muodostavat ainoastaan yleisen säännöksen ja näin ollen niitä voidaan pitää esimerkkeinä siitä, milloin muutoksia tehdään. Lopuksi todettiin tasoitusperusteen tarkistuksen olevan paikallaan, koska tasoitusperustetta ei ole muutettu nykyisen itsehallintolain voimassaoloaikana 1.1.1993 jälkeen.
Pääasiallisina syinä siihen, että nykytilanne vaatii tasoitusperusteen korottamista, ovat valtion tilinpäätöksen perusteissa tapahtuneet rakenteelliset muutokset valtion toimintojen yhtiöittämisen vuoksi, muuttuneet väestösuhteet, EU-jäsenyydestä aiheutuvien velvoitteiden kustannukset (esim. mittava digitalisointi) sekä kansainväliset vaatimukset ilmastoon liittyvistä toimenpiteistä. Tilanteen vuoksi tasoitusperustetta tulee korottaa ja määrärahaa lisätä vallitsevien rakenteiden pohtimiseksi.
Perusteluina tasoitusperusteen korottamiselle maakunnan hallitus esitti lausunnossaan valtiovarainministeriölle toukokuussa 2016 valtion tilinpäätöksessä tapahtuneet rakenteelliset muutokset ja edellä mainitut syyt. Se seikka, että eduskunnan tehtävänä on maakuntapäivien suostumuksella säätää tasoitusperusteen muutoksista, viittaa siihen, että lainsäätäjä on katsonut päätösprosessin luonteeltaan pitkälti poliittiseksi. Tätä taustaa vasten ja Ahvenanmaan valtuuskunnan lausunto huomioon ottaen on siis perusteltua kiinnittää huomiota edellä mainittuihin seikkoihin.
Tasoitusperusteen korottaminen 0,45 %:sta 0,48 %:iin vastaisi noin 15 000 000 euroa. Siitä huolimatta, että hallitus ei ottanut korotusta valtion vuoden 2018 talousarvioon, maakunnalle siirtyvien valtionvarojen korottamiselle on vahvat perusteet. Mainittujen syiden lisäksi tulee esim. olla selvää, että suurempi väestö aiheuttaa suuremmat kustannukset julkisten palvelujen ylläpitämisessä. Itsehallintolain voimassaoloaikana väestöosuus on kasvanut ollen vuodenvaihteessa 2016—2017 lähes 0,53 % sen oltua ainoastaan 0,48 % järjestelmän voimaan tullessa. Ahvenanmaan väestö on toisin sanoen kasvanut runsaat 16 % vuoden 1993 jälkeen, kun taas Suomen väestö on kasvanut 8 %. Ahvenanmaa vastaa myös merkittävästä valtion välittömien verojen osuudesta. Verotusvuonna 2015 Ahvenanmaa maksoi 0,71 % valtakunnan yhteenlasketuista välittömistä veroista. Myös EU-vaatimuksista aiheutuvat korkeat IT-kulut on perusteltua ottaa huomioon, koska maakunnalle aiheutuvat kustannukset muodostuvat pienten volyymien vuoksi hyvin suuriksi.
Edellä todetuin perustein on siis perusteltua lisätä Ahvenanmaan tasoitusmaksuun ehdotettuun määrärahaan 15 000 000 euroa, mikä vastaisi tasoitusperusteen korottamista 0,48 %:iin.