TALOUSARVIOALOITE 3/2011
vp
TAA 3/2011
vp - Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen teattereiden
ja orkestereiden valtionosuuksiin
Eduskunnalle
Valtion talousarvioehdotuksessa vuodelle 2012 esitetään
teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin budjettivaroja 40,4
miljoonaa euroa (momentille 29.80.31). Tähän sisältyy
yhteensä viiden miljoonan euron leikkaus edellisvuoteen verrattuna.
Säästö toteutettaisiin valtionosuuden yksikköhintoja
alentamalla. Viiden miljoonan euron vuosittainen leikkaus olisi
tarkoitus toteuttaa vuodesta 2012 alkaen koko hallituskauden ajan.
Leikkauksien kohdentamista orkestereiden
ja teattereiden valtionosuuksiin on perusteltu
sillä, että nämä alat ovat viime
vaalikaudella saaneet tuntuvia korotuksia. Tosiasiassa vuosina 2008—2010
tehdyillä korotuksilla paikattiin jo 1990-luvun laman aikana
tehtyjä leikkauksia ja vuosikausiksi jäädytettyjä valtionosuuksia.
Teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin palautettiin 1990-luvulla
leikatut indeksit vasta vuonna 2010. Näin henkilötyövuoden
hinta saatettiin paremmin kustannuskehitystä vastaavaksi.
Teatteriala on erittäin työvoimavaltainen;
sen kustannuksista 70 prosenttia kohdistuu palkkakustannuksiin.
Toteutuessaan valtion talousarvioon 2012 sisällytetyt
leikkaukset heikentävät olennaisesti orkestereiden
ja teattereiden avustajien ja freelancereiden työllisyyttä.
Erityisesti ne vaikeuttaisivat freelance-taiteilijoiden työllistymistä.
Voimassa olevassa hallitusohjelmassa korostetaan kulttuurin
saavutettavuutta ja erityisesti kaikkien kansalaisten oikeutta taiteeseen
ja kulttuuriin. Teatterit ja orkesterit toteuttavat laajaa yhteiskuntavastuuta:
ne tarjoavat kulttuuria ja taide-elämyksiä lapsille,
vanhuksille, työttömille ja muille erityisryhmille
myös ilmaiseksi. Mikäli leikkaukset toteutetaan,
juuri tämä yhteiskunnallisesti arvokas toiminta
lakkaa. Etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella
toimivat pienemmät teatterit ja orkesterit, joille valtionosuudella
on suhteellisesti suurempi merkitys, joutuvat entisestään
karsimaan toimintaansa.
Esitän, että teattereiden ja orkestereiden
valtionosuuksiin kohdistuva leikkaus puolitetaan.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 29.80.31 lisäyksenä 2 500 000
euroa teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksiin.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011
- Outi Alanko-Kahiluoto /vihr