TALOUSARVIOALOITE 301/2008 vp

TAA 301/2008 vp - Johannes Koskinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpitoon Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa

Eduskunnalle

Etelä-Suomen kasvavien ja laajenevien taajamien kehittäminen edellyttää yleisen tieverkon kehittämistä. Liikenneväylien turvallisuuden ja palvelutason puutteet korostuvat tieliikenteessä, mutta tarvittaviin alueellisiin keskikokoisiin tiehankkeisiin ei ole valtion talousarviossa juuri ollenkaan rahoitusta.

Perustienpidon rahoitus alueellisiin investointeihin Hämeen tiepiirissä on ollut jo vuosia riittämätön kehittämistarpeisiin nähden. Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien alueilla on lukuisia perusteltuja ja tarpeellisia kevyen liikenteen väylien ja alemmanasteisten teiden perusparannushankkeita tai muita pienempiä kunnostus- ja parannuskohteita, joita ei nykyisellä rahoitustasolla tultane koskaan toteuttamaan. Uusia tarpeita syntyy lukumääräisesti koko ajan enemmän kuin nykyrahoituksella voidaan toteutusohjelmaan ottaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.10.21 40 000 000 euroa perustienpitoon Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Johannes Koskinen /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Tuija Nurmi /kok
  • Juha Rehula /kesk
  • Jari Koskinen /kok
  • Tarja Filatov /sd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Risto Autio /kesk