TALOUSARVIOALOITE 307/2008
vp
TAA 307/2008
vp - Marjaana Koskinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen elinluovutusten
ja elinsiirtojen rahoittamisen selvittämiseen
Eduskunnalle
Elinluovutusten ja elinsiirtojen määrät
Suomessa ovat romahtaneet tänä vuonna koko 2000-luvun
alhaisimmaksi ja voidaan jo puhua koko toiminnan kriisistä.
Elinsiirtoa odottavien potilaiden määrä on
entisestään kasvanut. Elinsiirron saaneiden elinaika
on jatkuvasti pidentynyt ja yli puolet potilaista on elossa 20 vuoden
kuluttua siirrosta. Suomi on menettänyt elinluovutusten ykkössijan
Pohjoismaiden mallimaana, ykkössijalla on Norja ja kakkosena
Ruotsi.
Jo viime vuonna oli nähtävissä, että elinluovutusten
ja -siirtojen määrät olivat laskevia.
Vuonna 2006 tehtiin ennätykselliset 294 elinsiirtoa, ja elinluovuttajia
oli tuolloin 109. Viime vuonna elinluovuttajia oli vain 91, ja uuden
elimen sai 259 eli 35 potilasta vähemmän kuin
edellisenä vuotena. Mikäli alamäki jatkuu,
elinsiirtojen määrä jää tänä vuonna
noin kahteensataan, ja vuoden 2006 tulokseen verrattuna noin 100
kriittisesti sairasta elinsiirtoa tarvitsevaa jää ilman uutta
siirtoelintä. Yhä useamman potilaan odotusaika
venyy liian pitkäksi.
Vaikka hoitohenkilökunnan asenne ja osaaminen ovat
ratkaisevia tekijöitä elinluovutustoiminnan toteutumisessa
mahdollisimman sujuvasti, lähes yhtä merkittäviä ovat
niiden rinnalla elinluovutustoiminnan kustannusten korvaukset ja rahoitus.
Tällä hetkellä toiminnan rahoitus kuuluu
pelkästään kunnille. Elinsiirto- ja luovutustoiminnan
kustantamisella valtion varoin olisi merkitystä erityisesti
pienten kuntien taloudelliselle kestokyvylle.Se vähentäisi
näiden kuntien äkillisten sairaanhoitomenojen
vaihteluja, joita tasausjärjestelmäkään
ei täysin kykene poistamaan.
Vuoden 2003 hallitusohjelmaan kirjattiin lupaus selvittää mahdollisuuksia
siirtää erityisen kalliita hoitoja valtion rahoitusvastuulle,
tosin vuoden 2007 hallitusohjelmassa kirjauksia ei ole, mutta asian
voisi selvittää uutta terveydenhuoltolakia valmisteltaessa
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon
momentille 33.03.63 lisäyksenä 100 000
euroa elinluovutuksista ja elinsiirroista aiheutuvien kustannusten
korvaamista koskevan selvityksen laatimiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2008
- Marjaana Koskinen /sd
- Marko Asell /sd
- Kari Rajamäki /sd