Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.02

Talousarvioaloite TAA 307/2017 vp 
Leena Meri ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä lääkkeiden omavastuun poistamiseen kahdelta alimmalta tulodesiililtä (10 762 500 euroa)

Eduskunnalle

Lääkekorvaukset ja niistä maksettavaksi jäävä omavastuu ovat merkittäviä asioita pienituloisimpien taloudessa. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan henkilöt järjestetään tämän tulojen mukaiseen järjestykseen ja jaetaan kymmeneen yhtä suureen ryhmään. Ensimmäiseen tulokymmenykseen kuuluu pienituloisin kymmenes ja viimeiseen suurituloisin. Jokaisessa tulokymmenyksessä on siten 10 prosenttiä väestöstä. 

Peruskorvattavien lääkkeiden, yli 1 000 euron hintaisten lääkkeiden ja diabeteslääkeiden tulisi olla jatkossa siten säänneltyjä, että alimmille tulodesiileille ei näiden osalta kohdistuisi omavastuuosuutta. 

Tällainen yllä kerrottu muutos on tärkeä keino kehittää lääkekorvausjärjestelmää. Talousarvioaloitteella lääkekorvausten omavastuu poistettaisiin talousarviossa kahdelta alimmalta ryhmältä, eli ensimmäiseen ja toiseen tulodesiiliin kuuluvilta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 762 500 euroa momentille 33.30.60 lääkkeiden omastuun poistamiseen kahdelta alimmalta tulodesiililtä. 
Helsingissä 29.9.2017 
Leena Meri ps 
Juho Eerola ps 
Ritva Elomaa ps 
Teuvo Hakkarainen ps 
Laura Huhtasaari ps 
Olli Immonen ps 
Arja Juvonen ps 
Toimi Kankaanniemi ps 
Rami Lehto ps 
Jani Mäkelä ps 
Mika Niikko ps 
Tom Packalén ps 
Mika Raatikainen ps 
Jari Ronkainen ps 
Sami Savio ps 
Ville Tavio ps 
Ville Vähämäki ps