Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.12

Talousarvioaloite TAA 31/2015 vp Talousarvioaloite  määrärahan   lisäämisestä  perustienpitoon  Uudellamaalla (5 000 000 euroa)

ThomasBlomqvistrym.

Eduskunnalle

Toimiva tieverkko helpottaa ihmisten arkipäivää ja on perusedellytys elinkeinoelämän elinvoimaisuudelle. Tieverkon kunnolla on myös suuri merkitys liikenneturvallisuudelle. 

Perusväylänpidon rahoitus on kuitenkin ollut riittämätön monien vuosien ajan, ja vaarana on tilanteen käyminen ajan myötä kestämättömäksi. Samanaikaisesti kun liikennemäärät ovat kasvaneet, ostovoima on heikentynyt. Suurin osa määrärahasta meneekin hoitoon ja kunnossapitoon, ja investoinneille on vähän tilaa. 

Suuri osa väestönkasvusta keskittyy Uudellemaalle, mikä on johtanut yli 900 miljoonan euron investointitarpeeseen, joka tulisi rahoittaa perusväylänpidon määrärahasta. Uudellamaalla liikennemäärät ovat alue- ja yhdysteillä huomattavasti maan keskiarvoa suuremmat, minkä vuoksi sekä investointien tarve että niiden hyöty on merkittävä. 

Koska määräraha on jatkuvasti investointitarvetta pienempi, hankkeita ei ole pystytty toteuttamaan yhteiskuntarakenteen kehittämisen edellyttää vautia. Resurssien niukkuus on myös johtanut siihen, että kunnat ovat joutuneet yhä suuremmassa määrin rahoittamaan investointeja, jotka maantielain mukaan kuuluisivat valtiolle. 

Erityisesti pienet ja keskisuuret investoinnit ovat pudonneet pois rahoituksen riittämättömyyden vuoksi. Esimerkkinä tällaisista investoinneista ovat kasvavien taajamien ohitustiet, melusuojat ja liikenneturvallisuusinvestoinnit. Kevyen liikenteen väylien rakentaminen on tehokas tapa parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta liikenteessä. Samanaikaisesti kevyen liikenteen väylät lisäävät mahdollisuuksia liikuntaan ja virkistykseen. 

Esimerkiksi vasta perustetussa Raaseporin kaupungissa kahta kaupungin kaupunkikeskusta, Tammisaarta ja Karjaata, yhdistää vilkkaasti liikennöity valtatie 25. Ottaen huomioon, että Raasepori on nyt yhtä kaupunkia, olisi lisäksi perusteltua yhdistää kaksi kaupunkikeskusta kevyen liikenteen väylällä. Muut tieosuudet, joilla tarvittaisiin kevyen liikenteen väyliä, ovat Tammisaaren ja Tenholan välinen osuus tiellä 52 samoin kuin maantie 176 Gislomin ja Lurensintien välillä sekä maantie 11891 Backgärdantien ja Heikantbackenin välissä Loviisan kaupungissa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 31.10.20 alueellisiin investointeihin kevyen liikenteen väylien rakentamiseksi Raaseporissa ja Loviisassa. 
Helsingissä 9.10.2015 
ThomasBlomqvistr
AndersAdlercreutzr