Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.43

Talousarvioaloite TAA 311/2020 vp 
Ville Tavio ps 
 
Talousarvioaloite varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-500 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Varsinaista kehitysapua on kritisoitu jo vuosia sen toimimattomuudesta. Vaikka apu on kasvanut vuosi vuodelta, ei se ole tuonut toivottua kehitystä. Nykyisessä muodossaan kehitysapu ylläpitää korruptiota ja tappaa talouden kehittymisen mahdollisuudet. Kehitysapu on tehnyt pysyväksi huonon hallinnon ja köyhyyden.  

Vuoden 2021 valtion budjetin mukaiset kehitysyhteistyön määrärahat ovat kokonaisuudessaan 1,2 miljardia euroa, joka on lähes 200 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2020. Käyttösuunnitelman mukaan varoja ollaan kohdistamassa eniten monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön. Suurin osa monenkeskisen kehitysyhteistyön määrärahoista käytetään Maailmanpankin lisärahoituksiin ja YK:n yleisavustuksiin.  

Vallitsevassa kansallisessa taloustilanteessa kehitysyhteistyömenojen lisäys ei ole hyväksyttävää ja vaikka kehitysyhteistyön poliittiset suositukset ovat merkittäviä, eivät kaikki luo Suomelle sitovia oikeudellisia velvoitteita.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta vähentää 500 000 000 euroa momentilta 24.30.66 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 16.10.2020 
Ville Tavio ps