Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 318/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä rikosuhripäivystyksen järjestämiseen Länsi-Suomen alueella (500 000 euroa)

HarryWallinsd

Eduskunnalle

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksessä on saatava lisää valtionavustusta rikosuhripäivystyksen toiminnan toteuttamiseen Pohjanmaalla. Esimerkiksi Kauhajoen kouluampumisvälikohtauksen uhrit eivät ole vielä toipuneet tapauksesta. 

Erityisesti Länsi-Suomen alueella rahoituksen varmistaminen ja vahvistaminen ovat toiminnalle elintärkeitä. Nykyinen rahoitus on riittämätön toiminnan toteuttamiseen niin, että henkilökohtainen tuki olisi rikoksen uhriksi joutuneille alueen asukkaille mahdollista, puhumattakaan heidän tasa-arvoisuudestaan tukipalvelujen saajina.  

Esitän, että valtion kehysbudjettiin varattaisiin vuodelle 2015 rikosuhripäivystyksen palvelujen ylläpitoon 500 000 euroa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 25.01.50 rikosuhripäivistyksen järjestämiseen Pohjanmaalla. 
Helsingissä 9.10.2015 
HarryWallinsd