TALOUSARVIOALOITE 319/2012 vp

TAA 319/2012 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen kantatien 77 varrelle Maaningalla välillä Hamula—Kinnulanlahti

Eduskunnalle

Kantatien 77 varrella Maaningan kunnassa on kiireellinen tarve kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi välillä Hamula—Kinnulanlahti. Hankkeen tavoitteena on kevyen liikenteen liikenneturvallisuuden ja liikkumisolosuhteiden parantaminen kantatiellä 77.

Hankkeen alustava kustannusarvio on 1 800 000 euroa. Kevyen liikenteen väylän pituus olisi 7,6 kilometriä. Hanke sisältää kevyen liikenteen alikulkutunnelin rakentamisen kantatielle 77 Väänälänrannan risteyksen kohdalle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 1 000 000 euroa kantatien 77 kevyen liikenteen liikenneturvallisuuden ja liikkumisolosuhteiden parantamiseen välillä Hamula—Kinnulanlahti Maaningan kunnassa.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pentti Oinonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Hanna Mäntylä /ps