Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.35

Talousarvioaloite TAA 322/2018 vp 
Leena Meri ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä luonnonhaittakorvauksiin ja vahinkovakuutusjärjestelmän luomiseen (50 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa. Perussuomalaiset näkevät, että maataloustuotannon säilymisen kannalta maassamme on erityisesti luonnonhaittakorvauksella suuri merkitys. Sen avulla tasoitetaan tulotasoeroa epäsuotuisten ja suotuisten alueiden viljelijöiden välillä. 

Luonnonhaittakorvaus on merkittävä kannattavuuden parantaja suomalaisilla maatiloilla. Kannattavuus on elinehto sille, että maatiloille saadaan ylipäänsä jatkajia. Kannattava maatalous mahdollistaa elinvoimaisten maatilojen säilymisen ja tätä kautta maaseudun työllisyyden ylläpitämisen maaseutumaisilla alueilla. Maatalous puolestaan ylläpitää paitsi kotimaista ruuantuotantoa, mutta myös huoltovarmuutta maassamme. Samoin viljelijöiden tulee jatkossa voida luottaa siihen, että ao. maksuvirastot hoitavat aina — tai jopa etupainotteisesti — tukimaksut viljelijöille. 

Perussuomalaiset kantaa huolta maanviljelyselinkeinon tulevaisuudesta Suomessa. Haluamme, että jatkossa on viljelijöille tarjolla nykyistä parempi ja kohtuuhintaisempi vakuutusturva satovahinkojen varalle kohtuullisin ehdoin.  

Tähän vakuutusjärjestelmän luomiseen tulee myös yhteiskunnan osallistua sen käynnistymisvaiheessa rahallisin kustannuksin. Pitkällä tähtäimellä järjestelmä tulee kuitenkin rahoittaa viljelijöiden maksamilla vakuutusmaksuilla.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 50 000 000 euroa momentille 30.20.44 luonnonhaittakorvauksiin ja vahinkovakuutusmallin käynnistämiseen.  
Helsingissä 28.9.2018 
Leena Meri ps 
Juho Eerola ps 
Ritva Elomaa ps 
Teuvo Hakkarainen ps 
Laura Huhtasaari ps 
Olli Immonen ps 
Arja Juvonen ps 
Toimi Kankaanniemi ps 
Rami Lehto ps 
Jani Mäkelä ps 
Mika Niikko ps 
Tom Packalén ps 
Mika Raatikainen ps 
Jari Ronkainen ps 
Sami Savio ps 
Ville Tavio ps 
Ville Vähämäki ps