Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 323/2015 vp Talousarvioaloite puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen osoitettavan tuen kohdentamisesta

HarryWallinsdym.

Eduskunnalle

Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen tuki on ollut muutoksessa viime vuosina. Kemera-tuen ehtoja muutettiin jo viime kaudella ja lakia aiotaan muuttaa myös Sipilän hallituksen toimesta. Hallituksen esitys Kemera-lain ja metsätuholain muutoksista on tarkoitus antaa eduskunnalle marraskuussa 2015. Myös Kemera-asetukseen, jossa säädetään tukitasoista ja tukiehdoista, valmistellaan muutoksia. Vuoden 2016 budjetissa tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen vähenee noin 10 miljoonaa euroa ja hallituksen esitys momentille on 55 230 000 euroa. Kemera-tuen suuruus vaihtelee työlajeittain ja rahoitusvyöhykkeittäin. Tuki on ollut tärkeä osa metsien kestävän käytön ja hoidon turvaamisessa. SDP pitää tärkeänä, että pienempi tuki kohdennetaan entistä tarkemmin sinne, missä tuella on paras vaikuttavuus. SDP pitää tärkeänä, että tukea kohdistetaan erityisesti taimikon varhaishoitoon ja nuoren metsän hoitoon. Nuoren metsän hoito ja taimikon varhaishoito jää metsänomistajalta useimmin tekemättä ja siksi tukea on tärkeää kohdistaa näihin työlajeihin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää momentin 30.40.44 perusteluihin seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää, että tukea kohdistetaan erityisesti taimikon varhaishoitoon ja nuoren metsän hoitoon." 
Helsingissä 9.10.2015 
HarryWallinsd
TyttiTuppurainensd
JariMyllykoskivas