TALOUSARVIOALOITE 327/2011
vp
TAA 327/2011
vp - Antti Rantakangas /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Pelson
vankilarakennuksen peruskorjauksesta johtuvaan vuokrankorotukseen
Eduskunnalle
Rikosseuraamusvirasto asetti 5.4.2007 työryhmän
laatimaan Pelson vankilan keskusrakennuksen ja sellisiipien sekä ko.
vankila-alueen tarveselvitystä eli kokonaissuunnitelmaa.
Suunnitelman mitoitusperusteena oli 192 vankipaikkaa ja henkilökunnan
määrä oli 134. Työ keskeytettiin keväällä 2008,
kun vankeinhoitolaitoksen kokonaisselvitystyö aloitettiin.
Tammikuussa 2009 hallitus teki Pelson vankilan osalta päätöksen,
että vankilan vankipaikkamäärä tulee
vuoden 2012 alusta olemaan 120 (vankipaikkamäärä ennen
muutosta 209) ja henkilökunnan määrä 80
(määrä ennen muutosta 129). Keväällä 2009
Pelson vankila sai tehtäväkseen laatia sopeuttamisohjelman.
Sopeuttamisohjelman mukaan Pelson vankila jatkaa vuodesta 2012 lukien
120-paikkaisena suljettuna vankilana. Virkoja tulee suunnitelman
mukaan olemaan 86.
Pelson vankila toimii tulevaisuudessakin taloudellisesti,
tuloksellisesti ja vaikuttavasti siten, että vankilatoiminnot
perustuvat viranomaisyhteistyöhön ympäröivän
yhteiskunnan odotuksia ja tavoitteita seuraten. Vangeille järjestettävät
toiminnot ovat luonteeltaan sekoitus perinteistä työtoimintaa
ja nykyaikaisia vaikuttavuusohjelmia. Toimintojen yleistavoitteena
on vaikuttaa uusintarikollisuutta vähentävästi.
Sen jälkeen, kun hankesuunnitelma on hyväksytty
sekä Rikosseuraamuslaitoksessa että Senaatti-kiinteistöissä,
vuokrasopimus tehdään kaikista rakennuksista hankesuunnitelman
ja tavoitehintalaskelman pohjalta, mutta vuokran suuruus sidotaan
toteutuneisiin rakennuskustannuksiin. Keskusrakennuksen ja hallintorakennuksen osalta
suunnitelmat valmistuvat urakkalaskentaan vuoden 2011 syyskuun loppuun
mennessä. Urakkalaskenta suoritetaan lokakuussa ja urakoitsijat
ovat selvillä marraskuun alussa. Rakennustyöt
käynnistyvät vuoden 2011 joulukuussa. Rakennustyöt
toteutetaan kahdessa vaiheessa ja ne valmistuvat vuoden 2012 kesäkuun
loppuun mennessä.
Selliosasto 2:n osalta suunnitelmat valmistuvat urakkalaskentaan
vuoden 2011 marraskuun loppuun mennessä. Urakkalaskenta
suoritetaan joulukuussa ja urakoitsijat ovat selvillä vuoden 2012
alussa. Purkutyöt käynnistetään
vuoden 2012 kesäkuussa ja rakennustyöt saman vuoden elokuussa.
Rakennustyöt valmistuvat vuoden 2013 kesäkuun
loppuun mennessä. Selliosasto 1:n purkutyöt ja
avo-osaston korjaustyöt ajoitetaan vuoden 2013 elokuun
ja joulukuun väliselle ajalle. Tien kunnostus toteutetaan
vuoden 2013 kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana.
Hankkeesta on laskettu tavoitehinta. Perusparannuksen kustannukset
ovat kaikkiaan noin 6 980 000 euroa, josta Keskusrakennuksen
perusparannuskustannukset ovat noin 1 838 000 euroa,
Sellirakennus 2:n kustannukset noin 4 235 000
euroa, Hallintorakennuksen kustannukset noin 156 000 euroa
ja avo-osaston kustannukset 193 000 euroa sekä Sellirakennus
1:n purkukustannukset ja uuden aidan rakennuskustannukset noin 538 000
euroa. Irtokalusteet hankitaan toimintamäärärahoilla
ja niiden kustannukset ovat noin 60 000 euroa. Hankkeen
lisävuokra on noin 586 200 euroa vuodessa eli
noin 48 850 euroa kuukaudessa. Hankkeesta pyydetään
raha-asiainvaliokunnan lausunto. Keskusrakennuksen ja sellirakennusten
nykyinen vuokra on noin 608 700 euroa vuodessa, josta vähennetään
sellirakennus 1:n nykyvuokra, joka on noin 180 000 euroa
vuodessa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2012 talousarvioon
momentille 25.40.01 lisäyksenä 586 200
euroa Pelson vankilarakennuksen peruskorjauksesta johtuvaan vuokrankorotukseen.
Helsingissä 17 päivänä lokakuuta
2011