Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.10

Talousarvioaloite TAA 330/2017 vp 
Jari Myllykoski vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 2 Haistilan liittymän parantamiseen (1 300 000 euroa)

Eduskunnalle

Kokemäenjokilaaksossa on yksi Suomen isoimmista raskaan teollisuuden keskittymistä. Teollisuus, Porin satama ja alueen kaupungit muodostavat kiinteän kokonaisuuden, joka sijaitsee nauhamaisesti Kokemäenjokea seuraavan valtatien 2 varrella.  

Valtatien riittävä kapasiteetti ja liikenteen sujuvuus erityisesti yhteysvälillä Pori—Harjavalta on edellytys toimivalle liikennejärjestelmälle.  

Ulvilan Kettumetsän yritys- ja teollisuuspuistoon suuntautuva liikenne tukeutuu tällä hetkellä valtatien 2 nykyiseen Haistilan liittymään. Myös Rantalan, Valtavainion ja Pitkärannan asuntoalueille suuntautuva liikenne käyttää tätä liittymää. Liittymä on rakennettu 1970-luvulla. Valtatien 2 liikennemäärä Haistilan liittymän kohdalla on noin 11 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liittymässä valtatiellä on molempiin suuntiin vain yksi ajokaista, ei kääntyvän liikenteen kaistoja eikä väistötiloja suoraan menevälle liikenteelle. Koko liikenteen ja erityisesti raskaan liikenteen kannalta Haistilan liittymä on liikenneturvallisuuden ja toimivuuden kannalta tällä hetkellä hankala ja erittäin vaarallinen. Liittymässä erityisesti vasemmalle kääntyminen on vaarallista takaa tulevan ja ohittavan liikennevirran vuoksi. Nykyisellään liittymä on selkeä este alueen yritys- ja teollisuustoimintojen kehittymiselle. 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on laatinut Haistilan liittymän parantamiseksi tiesuunnitelman vuonna 2013. Tämä suunnitelma on itsenäinen osa suunnitelmasta valtatien 2 parantamiseksi rakentamalla keskikaide ohituskaistoille välillä Ruskila—Haistila, Ulvila ja Nakkila. Suunnitelmassa Haistilan liittymä siirretään asemakaavan osoittamaan paikkaan Kettulantien kohdalle, kanavoidaan ja tehdään porrastetuksi liittymäksi. Tiesuunnitelma on hyväksytty Liikennevirastossa 27.6.2016.  

Uuden kanavoidun liittymän ja liittymisen porrastamisen kustannusarvio on 1,6 milj. euroa, josta Ulvilan kaupungin osuus olisi 0,3 milj. euroa. Ulvila on sitoutunut rakentamaan uuden Kettulantien valtatien 2 kanavoituun liittymään. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 300 000 euroa momentille 31.10.20 valtatien 2 Haistilan liittymän parantamiseen.  
Helsingissä 29.9.2017 
Jari Myllykoski vas 
Kristiina Salonen sd 
Krista Kiuru sd 
Laura Huhtasaari ps 
Jaana Laitinen-Pesola kok 
Kauko Juhantalo kesk