Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.41

Talousarvioaloite TAA 346/2018 vp 
Silvia Modig vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä avustuksiin järjestöille (370 000 euroa)

Eduskunnalle

Yleisenä kehityksenä Sipilän hallituksen aikaan ympäristöhallintoa ja -valvontaa on heikennetty, mikä on lisännyt vastuuta kansalaisyhteiskunnalle yleisen ympäristöedun valvonnassa. Tämä suuntaus tulee vain vahvistumaan, mikäli maakuntauudistuksen myötä perustetaan uusi Luova-virasto. Samaan aikaan ympäristöjärjestöjen avustuksia on pienennetty, mikä on kestämätön yhtälö. 

Valtakunnallisten ympäristöjärjestöjen tekemä työ on erittäin tärkeää ympäristönsuojelun, kansalaisyhteiskunnan tukemisen ja ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Ympäristöjärjestöt ovat merkittäviä asiantuntijaorganisaatioita, joiden osaamista hyödynnetään laajasti. Työ on luonteeltaan myös kansainvälistä. 

Vapaaehtoisten henkilöiden työpanoksen hyödyntäminen on erinomainen tapa lisätä suomalaisten ympäristötietoisuutta ja tehdä konkreettisia ympäristön suojelutoimenpiteitä. Työ on tärkeää riippumatta siitä, hoidetaanko yleisen ympäristöedun valvonta asianmukaisesti virkatyönä. Ympäristöjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen ja kehittäminen on tärkeä yhteiskunnallinen tavoite. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 370 000 euroa momentille 35.01.65 avustuksiin järjestöille. 
Helsingissä 28.9.2018 
Silvia Modig vas 
Paavo Arhinmäki vas 
Annika Lapintie vas 
Anna Kontula vas 
Li Andersson vas 
Matti Semi vas 
Aino-Kaisa Pekonen vas 
Kari Uotila vas 
Katja Hänninen vas 
Markus Mustajärvi vas 
Hanna Sarkkinen vas